Kolumni: Matti ja käkkärämänty

Raviurheilussa kyse on asioista ja hetkistä, joita ei mitata sekuntikellolla tai euroilla, kirjoittaa toimittaja Ville Toivonen.

Ville Toivonen | ville.toivonen@lansi-savo.fi
Ville Toivonen | ville.toivonen@lansi-savo.fi

Tänäkin viikonloppuna raveihin liittyen puhutaan paljon ennätyksistä, voitoista, rahasta ja menestyksestä. Ne kaikki ovat kilpaurheilun kovaan ytimeen leimallisesti liittyviä asioita, mutta ravi- ja hevosurheilu ylipäätään on paljon muutakin, paljon enemmän. Asioita, hetkiä ja tarinoita, joita ei mitata sekuntikellolla tai euroilla.

Viitisentoista kilometriä Mikkelin alapuolella Viitostien varrella, etelästä tultaessa muutama kilometri ennen Otavaa tien varressa oikealla nököttää lähes ikiaikainen maamerkki, käkkärämänty. En tiedä onko tuo mänty Mikkelin kuuluisin puu, mutta ainakin minun mielestäni se on Etelä-Savon suurimpia nähtävyyksiä.

Puu itsessään on kaunis, mutta sen merkitys ei varsinaisesti liity sen esteettisiin arvoihin. Käkkärämänty on maamerkki tienhaaralle, josta käännyttiin maankuulun hevosmiehen Matti Liukkosen kotiin.

Talon näkee Viitostiellekin, kun osaa katsoa – en tiedä, kuka siinä nykyisin asuu tai kuka talon omistaa, mutta Matti Liukkosen koti se oli vuodesta 1953 asti. Matti asui poikamiehenä, vaikka 1950-luvulla olikin jo vakaasti ”eukottumassa”. Kihlatun veli kuitenkin oli juoppo, ja kun morsiamellakin oli saman suuntaisia taipumuksia, Matti perääntyi suunnitelmistaan. Hän itse kun ei ilmoituksensa mukaan koskaan edes maistanut viinaa.

Jatkosodassa Matti sai jalkaansa kranaatinsirpaleen, joka muistutti olemassaolostaan hänen kuolemaansa saakka. Painokkaimmin Matin muistoihin sota-ajalta jäi kuitenkin pataljoonan komentajan kohtalo kesäkuulta 1944, jolloin Suomi oli jo perääntymisvaiheessa. ”Jumala kanssanne”, pataljoonan komentajan lausui Matille poistuessaan korsusta, ja nuo jäivät hänen viimeisiksi sanoikseen.

Ravit ja hevoset olivat Matin elämän keskeinen sisältö ja hänen suuri intohimonsa.

Hirvensalmella syyskuussa 1923 syntynyt Matti Liukkonen ei ollut urheilumenestykseltään maan merkittävimpiä raviurheilijoita, mutta hänet tunnettiin joka paikassa. Matti kiersi hevosineen kilpailemassa ympäri maan ja joviaalin luontonsa takia hän oli tuttu lähes kaikkien suomalaisten raviurheilijoiden kanssa.

Ravit ja hevoset olivat Matin elämän keskeinen sisältö ja hänen suuri intohimonsa. Itse tunsin Matin hänen ollessaan jo vanha mies, mutta se, millainen vaikutus hevosilla, raviurheilulla ja sen parissa koetuilla hetkillä oli hänelle ollut, oli uskomatonta.

Käkkärämänty tuli monelle raveissa kulkijalle tutuksi myös Matin liftauspaikkana. Hänen viimeinen hevoskuljetusautonsa romuttui hirven tiputtua tuoreelta kallioleikkaukselta auton katolle, ja Matti rupesi kulkemaan raveihin peukalokyydillä.

Matti laittoi kotona hevosen valjaisiin ja kävelytti sen käkkärämännyn kohdalle. Jos ravit olivat etelässä, Viitostien toiselle puolelle, jos taas pohjoisessa, sai jäädä Viitostien omalle puolelle. Joka kerta joku raveihin kulkija nappasi Matin ja hänen hevosensa kyytiin, ja ravipaikalla löytyi aina myös kärryt hevoselle lainaksi, niitä kun olisi ollut hankala kuljettaa toisten kyytiin liftatessa.

Matin maallinen taivallus päättyi jo vuosia sitten, mutta käkkärämänty on muistona kokoaan suuremmasta miehestä. Hevosmiehestä, ravimiehestä.

Ja sen kohdalla käteni nousee lippaan hänen muistokseen.