Mikkelin Möyhentäjä: Iskelmäjamppa Markus Salo piristi Voice of Finlandia — nyt saatiin pitkästä aikaa sellainen laulukisan voittaja, josta Suomen kansa oikeasti tykkää

Mikkelin Möyhentäjä ilahtui, kun kaiken maailman kimpoilijoiden ja vöyhöttäjien seasta valikoitui voittajaksi mies, joka ei vilkuillut sivuilleen vaan teki sitä, mitä halusi ja parhaiten osasi.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Tämän kevään Voice of Finland -kilpailun loppukierrokset olivat hauskinta katsottavaa pitkään aikaan.

Markus Salon paraatimarssi voittoon oli kerrassaan herkullinen suoritus syvästi kokevien tyttösten, adhd-räppipoikien, hevikarjujien ja ilmeisesti bilebändisolisteiksi tähtäävien maailmantähtikopioiden seassa.

En paljoa perusta perusiskelmästä, mutta oli se hilpeää katsoa, kun ensin oli näitä omien rajojensa ylittäjiä, rohkeasti itsensä haastavia taiteilijoita sun muita päiväperhosia.

Ja aina välillä lavalle käveli Markku Arolta näyttävä ja Kirkalta kuulostava vanttera perusjamppa.

Ja lauloi tukevassa haara-asennossa, liikkumattomana seisten, jonkun tutun biisin. Selkeästi ja rauhallisesti. Sanoista sai selvää.

Mahtava esitys kierros kierrokselta. Laulaja saattoi välillä riehaantua pistämään päälleen vaaleammankin paidan, mutta siihen kikkailut jäivät. Se riitti.

Siinä vaiheessa kun kisassa oli jäljellä 16 laulajaa, heistä 15 esitti englanninkielisen biisin. Markus Salo lauloi ainoana suomeksi.

Ihmettelin, että mitä nuo muut oikein ajattelevat. Koska suomalaiseen musiikkibisnekseenhän siinä uusia tekijöitä haettiin. Eikä täällä kukaan pärjää millään muulla kuin suomen kielellä.

Loppukierroksilla suomea alkoi kuulua vähän enemmänkin. Mutta kansa oli valintansa tehnyt.

Markus Salo sai finaalissa melkein puolet äänistä. Se on vahva mandaatti alkaa rakentaa iskelmätähden uraa.

Voice of Finland nosti pitkästä aikaa voittajaksi esiintyjän, josta oikeasti saattaa tullakin tähti. Hän on jo vähintään puolivalmiste, kovalla lavakokemuksella ja itseluottamuksella varustettu mies.

Ja ennen kaikkea sellainen, joka tietää mitä tahtoo ja mitä Suomen kansa tahtoo.

Iskelmää sen olla pitää. Sillä tässä maassa tulee leipä pöytään ja porukka viihtyy. Jokainen, joka muuta kuvittelee, on väärässä.

Tästä syystä niin moni laulukisavoittaja on jättänyt bisneksen jo alkumetreillä.

Kun levy-yhtiöpalavereissa on sanottu, että kyllähän tuo ajatus englanninkielisestä, taiteellisesti korkeatasoisesta ja kuulijan älyllisyydellään haastavasta elektroakustisesta musiikista on ihan hieno idea, mutta jos kumminkin koetettaisiin suomeksi ja vähän helpommin.

Kun perusajatus olisi, että joku sitä musiikkia haluaisi kuunnella ja ostaa. Muutkin kuin sinä ja sinun 20 kaveriasi.

Ei ollut sattuma, että kevään voittaja nousi Olli Lindholmin tiimistä.

Loppuvaiheissa toki liikkui sympatiaääniä, sattuneesta syystä, mutta muutenkin.
Lindholm nimittäin teki Markus Salossa hyvin merkittävän löydön.

Hän näki miehen potentiaalin heti alusta saakka ja uskalsi myös luottaa siihen niin paljon, että homma vedettiin alusta saakka tyylillä maaliin ilman mitään tanssijoita, glitteriä ja kummallisia vaatteita.

Suomen kansaa 35 vuotta viihdyttänyt mies kyllä tiesi millaista esiintyjää Suomi kaipaa. En yhtään ihmettelisi, vaikka Lindholm olisi nähnyt Salossa vähän omaa itseäänkin.

Salon finaalivedot olivat kyllä aika härskisti laskelmoituja. Yön kappaleen esittäminen oli jo kylmän viileää yleisön nuoleskelua.

Mutta toisaalta, kilpailussa kaikki konstit käyvät. Ja hyvin mies veti. Pärjäisi vaikka Yö-tribuuttibändin solistina.

Vähän Salon voiton jälkeen tuli tieto Reijo Taipaleen kuolemasta. Televisiosta tuli dokumentti.

Siinä oli pätkä, jossa Taipale lauloi Satumaata kesäisellä tanssilavalla. Suomalaiset tanssivat ja lauloivat mukana.

Tuohon tiivistyi merkittävä osa suomalaista viihdekulttuuria. Tuo juttu on meillä dna:ssa. Vastaan on ihan turha rimpuilla.

Reiska Taipaleesta tuli sellainenkin asia mieleen, että tehkää te nykytähdet nyt ensin vaikka tuollainen 20 vuoden ura. Ja alkakaa vasta sitten itkeä motivaatiosta, määrittelemättömän mittaisesta tauosta ja uudistumisesta.

Reijo Taipaleen ammattilaisura kesti 57 vuotta. Kestosuosion takasi se, että hän oivalsi ketä varten artisti esiintyy.

Yleisöä varten siellä lauteilla ollaan. Ja yleisölle lauletaan sitä mitä se tahtoo kuulla. Homma menee juuri niin, ei päinvastoin.