Mikkelin Möyhentäjä: Kun lätkäjoukkue aloittaa tyhjennysmyynnin, se huonontaa tarkoituksella omaa tuotettaan — miksi kenenkään pitäisi jaksaa innostua sellaisesta?

Mikkelin Möyhentäjä ymmärtää erittäin hyvin, että kun Jukurien kausi on pettynyt ja talous tiukka, on niitä pelaajiakin pakko myydä. Silti se on väärin kannattajia kohtaan.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Olen usein ihastellut urheilufaneja.

Omistautuminen ja sielun palo on jotain sellaista, jota en itsestäni löydä, vaikka olen omasta ja viran puolesta ollut kiinnostunut vaikka minkälaisista urheilulajeista.

Erityisesti tämä koskee sarjamuotoista joukkueurheilua. Kunnioitan heitä, jotka jaksavat viikosta toiseen katsoa suosikkijoukkueensa pelejä.

Niinäkin aikoina kun siitä ei tahdo tulla mitään.

Sehän on kuin kävisi katsomassa saman huonohkon bändin keikan monta kertaa viikossa. Vaikka tietää, että biisit ovat keskinkertaisia, keulakuvalta puuttuu karismaa eikä soittokaan lähde liitoon.

Niin kuin Jukureilla juuri nyt. Mutta eipä siitä liigataipaleesta kukaan mitään ruusutarhaa luvannutkaan.

Ei, nyt Jukurien liigahistorian monumenttiin valetaan vasta sokkelia. Tehdään perushommaa, joka ei oikein näy missään ja josta ei tunnu palkintoa tulevan.

Se tulee sitten joskus, kun menestyksen kuvaannolliset hirsikerrat alkavat kasautua päällekkäin ja mausoleumin seinät nousevat.

Mutta siihen asti se on juuri tällaista tarpomista kuin Mikkelin liigatalvi nyt.

Mieleen tulevat nuoruusvuosien masentavat Izvestija-turnaukset ja Neuvostoliitto-ottelut, joissa voitolta tuntui Suomen selviäminen alle viiden maalin turpasaunalla.

Mutta siitä noustiin. Se tapahtuu varmasti myös Mikkelissä. Pitää olla kärsivällinen.

Tålamod, sanoi Tamminen.

Sitä odotellessa on pakko jurnuttaa asiasta, joka on häntäpään porukoille arkea ja seurapomoille välttämätöntä talousajattelua, mutta fanille kuin läimäisy jäisellä lapasella pitkin naamaa.

Ymmärrän, että jos pelaajasatsaukset ja menestystavoitteet kusahtavat, pitää pelastaa mitä pelastettavissa on. Myydä pelaajia. Mutta on se silti epistä.

Ajatelkaa, että jollakin suosikkibändillä menee huonosti. Ja että bändissä on vaikka supersuosittu ja hyvä laulaja. Antaako bändi keulakuvalleen kenkää silloin kun lehterit eivät täyty?

No ei taatusti. Pikemminkin mietitään, että miten sille saisi laulettavaksi lauluja, jotka kelpaavat yleisölle niin että ne tulevat taas katsomaan.

Ehkä hain tämän vähän kaukaa. Mutta kummassakin on kyse tuotteesta. Kun sitä myydään, sen pitää olla kunnossa. Ei bändinkään keikkoja kukaan katso eikä levyjä osta, jos ne aina vain huononevat.

Sama juttu lätkässä. Niin kauan kuin fanikulttuuri ei ole syöpynyt mikkeliläiseen sieluun niin syvälle kuin esimerkiksi jalkapallo Italiassa tai Englannissa, katsojien kiinnostussuhdanteet heittelevät sen mukaan, miten hyvin joukkue pelaa. Miten hyvää viihdettä lipun hinnalla saa.

Tässä mielessä pelaajien pois kauppaaminen on tuotteen tietoista huonontamista. Tämä pitäisi huomioida lipun hinnoissa. Eihän kukaan maksa kaupassakaan täyttä hintaa kakkoslaadusta.

Ajatellaan kausikorttilaisia. He ovat tukeneet joukkuetta pitkäjänteisesti. Mutta loppukaudella meno on kuin olisi hankkinut kausarin oopperaan. Ja sitten havainnut, että loppukaudella aariat veteleekin veltto eikä altto. Säästösyistä.

Tai jos Metallica ilmoittaisi, että tulevilla Suomen keikoilla James Hetfieldin korvaa pari vuotta treenannut roudarin serkunpoika, kun hänelle ei tarvitse maksaa niin isoa keikkaliksaa. Tervetuloa kaikki tekin, jotka ehditte jo lipun hommata.

Tulee sellainen tunne, että miksi pitäisi innostua. Kun eivät edes tee omaa hommaansa kunnolla.

On varmaan niidenkin into korkealla, jotka täyttävät lähtijöiden paikat. Seurajohdon viesti on, että te joudatte pelata nyt kun millään ei ole enää väliä.

Jukurien eilen aloittanut uusi urheilutoimenjohtaja antoi ensi töikseen hyvän kuuloisia lausuntoja. Viesti oli, ettei mopolla mahdottomia mutta parempaa on luvassa.

Hauskaa, jos näin on.

Ainoa kestävä tie viedä joukkue kaupunkilaisten sydämiin isossa mitassa on pelata lätkää niin, että se sykähdyttää.

Kun päiväkotivierailuja, pelipaitakikkailuja ja muuta leikkiä ja laulua on jo kokeiltu, voitaisiin nyt keskittyä oleelliseen.

Hypetys ja pöhinä ovat hauskoja juttuja, mutta joku pohja niilläkin pitää olla. Muuten alta paljastuu kupla.

Ja kuplilla on tapana puhjeta.