Mikkelin Möyhentäjä: Rock on meidän — Pitäkää nuoret hyvänänne omat leuhotuksenne!

Mikkelin Möyhentäjä on ollut mukana rockin senioritreffeillä ja katsellut niitä myös videolta.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Katselen mielevänä konserttitaltiointia reilun vuoden takaa. Paikka on Wembleyn stadion Lontoossa ja esiintyjä Electric Light Orchestra.

Siis Jeff Lynnen nykyversio, jossa ei ole ketään muita bändistä, joka omalla tavallaan uudisti rockia 1970-luvulla. Ja myi siinä sivussa junalasteittain levyjä.

Livesetissä on vain loistavia biisejä. Iso bändi toistaa Telephone Linen, Mr Blue Skyn, Evil Womanin ja Livin´ Thingin kaltaiset ikivihreät ihan kuin silloin joskus vuonna 1977.

Musiikki ei kuitenkaan saa minua kelaamaan dvd:tä läpi repeatilla. Sen tekee yleisö. Keikkavideo pursuaa riemukkaita otoksia rypistyneistä, harmaantuvista, pyylevistä, kaljuuntuvista, epäcoolisti pukeutuvista ja kankeasti tanssivista ikätovereistani. Jäkälät joraa.

He viettävät elämänsä bileitä 80 000 muun samanhenkisen kanssa, juhlistaen suosikkimusiikkiaan. Onnellisina siitä, että saavat vielä kuulla ne livenä. Silmät loistavat ja osalla on lapset mukana sivistymässä. Olen ihan täysin katkera siitä, etten saanut olla mukana.

Juhlakansa ei välitä alkuperäisjäsenten puutteesta. Eikä siitä, että lähikuvat paljastavat Lynnen (70) muhkean hiuspehkon ostotavaraksi eikä laulu kulje vanhaan malliin edes virekorjauksen avulla. Eikä siitä, että roima osa jousitaustoista ja kuoroista tulee ihan muualta kuin lavalta.

Näiden senioritreffien kansa vain bilettää. Nostaen sellaisenkin hömppälaulun kuin Xanadu merkittäväksi juhlahetkeksi.

Tuona iltana Wembleyllä allekirjoitettiin todistusvoimainen lausunto sitä vastaan, että pop ja rock olisivat pelkästään nuorten omaisuutta. Musiikkina ja elämäntapana siis.

Ei sinne päinkään. ELO:n livetallenteella antautuu rytmille sukupolvi, joka syttyi pop-musiikista eikä enää suostunut kasvamaan siitä ulos. Se sukupolvi joutui tosissaan tappelemaan vanhempiensa nihkeitä asenteita vastaan. Puolustamaan suosikkimusiikkiaan, pummaamaan rahaa levyihin, karkaamaan keikoille ja kuuntelemaan ymmärtämättömien vittuilua.

Keikkavideo pursuaa riemukkaita otoksia rypistyneistä, harmaantuvista, pyylevistä, kaljuuntuvista, epäcoolisti pukeutuvista ja kankeasti tanssivista ikätovereistani. Jäkälät joraa.

Vaivannäkö teki musiikista tärkeää. Se ei ollut itsestäänselvyys, vaan osa omaa elämäntapaa ja kulttuuria. Jotain ihan omaa, jota vanhemmat eivät ymmärtäneet. Eivät edes niin puhtoista ja sisäsiistiä meininkiä kuin ELO.

Valtaosa suuntautui normielämään, opiskeli ja meni töihin, perusti perheen ja pisti puvun päälle. Heistä tuli niitä lääkäreitä, muurareita, yksinhuoltajaäitejä ja muita vastaavia.

Mutta musiikki jäi heidän sydämiinsä. Antoi iloa ja potkua elämään aina tarvittaessa, palautti mieleen suruttomat nuoruusajat, jolloin kaikki tuntui olevan mahdollista. Sen saattoi tehdä ELO, Sex Pistols, Sweet, Slade tai The Clash. Tai Black Sabbath, Uriah Heep, Led Zeppelin tai Genesis. Tai Hullujussi, Hurriganes, Wigwam tai Eppu Normaali.

Lisää tuohon oma suosikkisi ja yliviivaa tarpeeton. Totuus pysyy samana.

Me keski-ikäiset itse asiassa omistamme rockin. Me kasvoimme arvostamaan sitä ja olemme kuljettaneet arvostuksen mukanamme läpi elämän. Siksi soitamme bändeissä ja siksi olimme sankoin joukoin paikalla viime tiistaina, kun Roger Waters (pian 75) soitti meille Pink Floyd-klassikoita. Ihan kuin silloin joskus vuonna 1977.

Olemmehan me ajat sitten tajunneet, että paras musiikki tehtiin meidän päivinämme. Siinä ei ole kyse periksi antamisesta tai laiskuudesta etsiä uutta. Mutta kun parempaa ei voi tulla.

Antaa nuorten pitää viinaräppinsä, nasaaliääniset pikkutyttönsä, läyhäiset puoli-iskelmäartistinsa ja milloin milläkin tapaa kantaa ottavat, populaarimusiikkia mukamas uudistavat pelehtijät.

Ja antaa nuorten kriitikoiden rauhassa uhota näistä uudistajista ja teroitella pilkkakirveitään kun lavalle kävelee joku yli 30-vuotias. Mitäpä me heistä. Kyllä se aika tasii luonnetta ja viisastaa mieltä.

Meillä on varaa antaa anteeksi heidän lyhytnäköisyytensä ja historiattomuutensa, koska tiedämme paremmin. Ja mehän heille olemme itse asiassa rakentaneet sen rehevän ja rikkaan populaarimusiikin maailman, mistä heidän suosikkinsa ponnistavat kasvuun.

Niin että olkaa hyvät vain.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet