Mikkelin Möyhentäjä: Kadehdin teitä, te minuakin vanhemmat entiset nuoret — teillä on jotakin mitä minun ikäisilläni ei ole

Mikkelin Möyhentäjä kävi hineissä illatsuissa männäviikolla.

Anssi Mehtälä verkon kolumnikuva
Anssi Mehtälä verkon kolumnikuva

Viikko sitten olin taas hineissä bileissä Mikkelissä. Legendaariset mikkeliläisorkesterit The Criminals, Raimond ja Braggarts soittivat pitkän illan Bar Domissa.

Ja voi jestas että se paikka oli täynnä. Mikkelin entinen nuoriso oli liikkeellä kuulevin korvin ja yrittipä muutama pistää jalallakin koreasti, vaikka tilaa pakollisille kuvioille ei löytynyt kuin neliösenttimetreissä mitattava määrä.

Elävä musiikki löytää Mikkelissä innokasta yleisöä vähän varttuneemmistakin.

Siellä tungeksiessa välkkyivät mielessä isoilla valokirjaimilla sanat ”yhteisöllisyys” ja ”sukupolvikokemus”. Ja ehkä kaikkein isoimmmalla tekstillä ”yleisön pyynnöstä”.

Tuossa baari-illassa kysyntä ja tarjonta todella kohtasivat. Jälleen kerran tuli todistetuksi, että elävä musiikki, nimenomaan vanha kunnon pop ja rock, löytää kyllä Mikkelissä innokasta yleisöä vähän varttuneemmistakin, kunhan puitteet ovat kunnossa ja musiikki oikeaa.

Illan antia pureksiessani mietin, että olette te 10—15 vuotta minua vanhemmat Mikkelin jäkälät etuoikeutettuja ja onnekkaita.

Tuona iltana teidän vanhat kaverinne soittivat livenä teille sitä samaa musiikkia, johon te nuorina ihastuitte. Jonka tahdissa haaveilitte, rakastuitte, riitelitte ja ehkä lopulta jopa pariuduitte. Teidän hehkeän nuoruutenne soundtrackia.

Minulla, 1970-luvulla musiikkiin syttyneellä, ei ole samanlaisia sukupolvikokemuksia. Toki minunkin kavereillani oli bändejä, mutta niillä ei ollut läheskään samanlaisia julkisia soittotilaisuuksia.

Noihin aikoihin suomalainen, suomeksi laulettu rock teki kyllä vahvaa nousua, mutta koulubileiden kulttuuri teki kuolemaa. Se tappoi myös covereita soittaneet nuoriso-orkesterit aika tarkkaan.

Musiikki siirtyi ikään kuin pykälää ylemmälle tasolle, kauemmas rivikuluttajasta. Siitä tuli ammattilaisten hoitama juttu. Toki siihen vaikutti myös teknologian kehitys. Meidän poppinälkäämme tyydyttivät c-kaseteille tallennetut purkka- ja jytähitit.

Jos oikein innostuttiin, mentiin PK-Klubille tai jonkun koulun saliin katsomaan Hurriganesia tai sitten suhattiin Datsun 100A:lla pitkin maakunnan tanssilavoja katsomassa Dannyn ja Armin laser-showta tai muuta yhtä hämmentävää spektaakkelia.

Yhtä kaikki, se jotenkin annettiin meille ylempää. Siitä puuttui sellainen me-henki, jonka saa aikaan se, että soittajat ja yleisö ovat samaa porukkaa. Luokka- tai rippikoulukavereita, saman korttelin väkeä.

Oma iltani päättyi aika aikaisin, osin juuri tiiviin tunnelman takia. Yksikin setä jaksoi (gin tonicin vauhdittamana) heilua niin, että kiilasi koko baaritiskiseuruettamme määrätietoisesti kohti vessojen sisäänkäyntiä. Aikamme jaksoimme työntää vastaan, mutta fiksumpina annoimme periksi.

Lievä tunku ei toki ole rokkikeikoilla vika vaan pikemminkin ominaisuus, mutta nyt aika moni musiikkidiggari taisi viettää koko illan näkemättä vilaustakaan soittajista. Sen verran tanakka yleisömuuri oli edessä koko ajan. Hyvin kyllä kuului.

Tuli väkisinkin mieleen, että miksei tuota musiikillista iloittelua järjestetty väljemmissä oloissa, semminkin kun puuhamies Hannu Helama vähän valitteli keikkamestan ahtautta jo etukäteen. Se kun on suunniteltu ensisijaisesti seurusteluun ja virvokkeiden nauttimiseen. Musiikin soittaminen vaatii aina vähän erikoisjärjestelyjä.

Kysymykseeni sain vastauksen, että olisivathan he menneet Kulttuuritalo Tempoon, mutta kun ei sieltä päin kuulemma oikein osoitettu kiinnostusta asiaan, eivät sitten väkisinkään tuppautuneet. Tätä kyllä ihmettelen, mutta jokainenhan tekee tyylillään.

Tuo ilta osoitti pötypuheeksi myös sen, ettei livekeikkoja mukamas kannata aloittaa kuin puolilta öin. Kun ei sinne kumminkaan kukaan tule.

Mikkelin ikinuorten illatsupaikka oli tupaten täynnä jo tunti ennen soiton alkua. Soitto muuten alkoi kello 18.30 eli moni raaski jättää Strömsön ja Avaran luonnonkin väliin livemusiikin takia.

Soitto oli kuulemma jatkunut sunnuntain puolelle. Eli jaksoivat sedät (ja ainakin yksi täti) heilua myös lavan puolella.