Mikkelin Möyhentäjä: Ranskan raharikkaat kisaavat kuin Roope-setä ja Junttapurin maharadza, koska kauniit pelastetaan — mutta kerrotaan nyt tähän väliin kuitenkin älykäs mämmivitsi

Mikkelin Möyhentäjä on havainnut, että silmäätekevät ja rikkaat innostuvat avustamaan sitä paremmin, mitä tunnetumpi ja kauniimpi autettava on.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Pariisin Notre Dame-katedraalin rauniot savuavat edelleen, mutta lupauksia huomattavasta jälleenrakennusavusta on virrannut jo monta päivää.

Rahassa mitattuna korjauksiin lienee luvassa jo melkein miljardi pelkästään ulkopuolisilta lahjoittajilta.

Varsinkin Ranskan omat pohatat äityivät asian tiimoilta kisaan, joka muistuttaa Roope-sedän ja Junttapurin maharadzan patsaanrakentelua Aku Ankassa.

Guccin ja Yves Saint Laurentin luksusbrändien taustalla vaikuttava firma lahjoitti sata miljoonaa.

Eikä aikaakaan kun Louis Vuittonin, Diorin ja Hennessyn omistava firma tuplasi ja löi pöytään 200 miljoonaa.

Onhan se hyvä, että kun jollakin on löysää rahaa, sitä raaskitaan antaa poiskin.

Eipä vain tule ihan äkkiä mieleen, että ranskalaiset tai muutkaan tämän maailman miljardöörit olisivat samalla tavalla innostuneet auttamaan vaikkapa maailman lukuisilla kriisialueilla nälkää näkeviä ja kuolemanvaarassa olevia tai luonnonmullistuksissa kotinsa menettäneitä ihmisiä.

Ymmärtäähän sen. Luksusbrändin on hienompaa profiloitua Euroopan ytimessä olevan arvorakennuksen pelastajaksi kuin auttaa tuntemattomia ryysyläisiä jossakin maassa, jota ei löydä edes kartalta.

Tai antaa rahaa narkkarien, kodittomien tai kaltoin kohdeltujen lasten auttamiseen.

Eihän se ole yhtään seksikästä eikä kiinnostavaa. Eivät aina niin tiedostavat rokkaritkaan ole noille porukoille isommin tukikonsertteja järjestäneet viime aikoina.

Onneksi jotkut hoitavat tätä epäkiitollisempaakin työtä.

Ei siinä tarvita kuin yhden euron kilautus vaikka Kirkon ulkomaanavun lippaaseen 200 miljoonalta ihmiseltä niin saadaan hirmumyrskyn runtelemille mosambikilaisille, sodan orpouttamille syyrialaislapsille tai Sudanin sisällissodan uhreille kasaan sama summa, minkä yksi Kroisos Pennonen pistää kirkon korjaamiseen yhdellä tilisiirrolla.

Kauniit pelastetaan, lauloi Kauko Röyhkä jo vuosia sitten.

Ja niinhän se on. On aina eduksi jos hädässä oleva on jotenkin sellainen, että auttaja tuntee autettavaa kohtaan sympatiaa.

Niin kuin vaikka tämä saimaannorppa. Jos kyseessä olisi jokin iljettävän näköinen ja vaarallinen krokotiilin ja möykkykalan (joka valittiin joku vuosi sitten maailman rumimmaksi eläimeksi) risteytys, se olisi saanut menehtyä sukupuuttoon jo ajat sitten, vaikka olisi kuinka harvinainen ja merkittävä tekijä luonnon ravintoketjussa.

Mutta kun se on suurisilmäinen ja lutuinen söpö pullukka, sitä autetaan mielellään.

Eikä siinä mitään. Saimaannorppa on tärkeä osa luontoa.

Sellaisen näkisin mielelläni, mutta tulen ihan hyvin loppuikäni toimeen näkemättä Notre Damen katedraalia.

Tämä meinaa mennä niin synkäksi lunastukseksi, että lopetetaan vitsillä.

Edesmennyt isäni ilahdutti pääsiäispöydän ateriaseuruettaan traditionaalisesti aina samalla jutulla.

Se kulkee suvussa tärkeänä perinteenä ja on niin hauska, että on ihan pakko jakaa se teidän kanssanne.

Vitsin luonteen takia on ehdottoman tärkeää, että se kerrotaan nimenomaan ruokapöydässä.

Ensin vähän taustaa. Tarina sijoittuu sodanjälkeiseen Suomeen. Kuten tiedämme, täällä oli silloin ankeaa. Piti rakentaa sodasta kärsinyt maa uusiksi ja maksaa sivussa neuvostoliittolaisille sievoiset sotakorvaukset.

Suomihan kieltäytyi niin sanotusta Marshall-avusta, jota Yhdysvallat tarjosi Euroopan jälleenrakentamisen edistämiseksi.

Ei tartte auttaa -asenne junki jo silloin vahvana suomalaisissa mielissä. Saattaahan tietysti olla, että Neuvostoliitolla oli tämänkin asian kanssa jotain tekemistä.

Tarinan mukaan Yhdysvallat lähetti joskus 1940-luvun lopussa Suomeen uuden suurlähettilään.

Tämä saapui Helsinkiin pääsiäisen tienoilla ja joutui jollakin tuloateriallaan tutustumaan tietysti myös perinneruokaamme mämmiin.

Aterian päätyttyä kauhistunut diplomaatti oli kuulemma ottanut pikavauhtia yhteyden kotimaahansa ja sanonut, että kyllä näille suomalaisille pitää nyt jotakin apua kumminkin järjestää ja kiireesti.

— Täällä menee niin huonosti, että ne syövät jo ruokansakin kahteen kertaan, hän perusteli.