Kolumni: Kaupunki, jonka seinät puhuvat

Rooma puhuu seinillään ja seinät ovat Rooman ääni.


Roomassa Forum Romanumin, Colosseumin ja Santa Maria Maggiore -kirkon välissä, Montin kaupunginosassa, kaukana turistien poluista, eräällä pienellä kujalla on Il Gladiatorea eli jalkapalloilija Francesco Tottia esittävä graffiti.
Jalkapallojoukkue AS Roman punakeltaisia värejä vasten Il Gladiatore juhlii maaliaan nostaen katseensa nöyränä ylöspäin, osoittaen sormellaan kohti taivaita. Tuo sormi on kuin mukaelma Michelangelon kuuluisasta freskosta Aatamin luominen.
Graffitin arkipäiväisyydessä on jotain lyyristä, aitoa ja elinvoimaista. Elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolinin mukaan juuri maalinteko jalkapallossa on kuin säkenöivien sointujen luomista, puhdasta lyriikkaa.

Vaikka teos ei tulisi säilymään tuhansia vuosia Colosseumin tapaan, niin se muistuttaa kokijaansa siitä, kuinka tärkeää on tarttua hetkessä ohi vilahtavaan, vähäpätöiseltä näyttävään aiheeseen, nauttiakseen taiteesta ja elämästä.
Toisin kuin suuren urheiluvälinevalmistajan mainoksiksi tilaamat isokokoiset Tottia esittävät komissoidut graffitit, tämä teos on maalattu barokkitaiteen tapaan yksinomaan jumalallisen hahmon ylistykseksi.
Teos on katutaidetta, joka houkuttaa pohtimaan niin katsomisen motiiveja kuin kaupunkitilaakin. Urbaania tilaa määrittelee yhä enemmän poliittis-taloudellinen kontrolli, jolloin julkinen tila supistuu taloudellis-poliittisen diskurssin näyttämöksi. Julkinen tila on enää haltuunotettavissa vain erilaisten interventioiden kautta ja Roomassa noita interventioita on kaikkialla.

Rooman seinät graffiteineen ja tägeineen sekä lyhtypylväät tarroineen muodostavat ikään kuin demokraattisen ja moniarvoisen informaatiosysteemin. Se on vastakkainen valtamedialle, joka Italiassa on hyvin keskittynyt ja yksipuolinen.
Rooma puhuu seinillään ja seinät ovat Rooman ääni. Itse asiassa töhryistä ja tageistä tulee osa urbaania camouflagea. Koko kaupunki on esimerkki siitä, että erilaisten elementtien mielettömyys ja disharmonia yhdistyvät kiehtovaksi kokonaisuudeksi – kokonaistaideteokseksi.

Vaikka katutaiteen ilmiöt ihastuttavat ja vihastuttavat, niin parhaimmillaan katutaide ottaa luovalla tavalla kantaa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen epäkohtiin. Joten olemmeko valmiit kuuntelemaan, mitä omat kaupunkimme puhuvat?

Lauantai
Harri Heinonen
heinonen.harri@gmail.com
Kirjoittaja on mikkeliläinen filosofian
tohtori, yhteiskuntatieteiden maisteri
ja valokuvataiteilija.

Sirpa Silmäri