Mikkelin Möyhentäjä: Vanhat kuvat Mikkelistä nostavat esille paljon sellaista, jota ei muistanutkaan — mutta ennen kaikkea ne muistuttavat siitä, ettei menneiden perään kannata haikailla

Mikkelin Möyhentäjä on ilahtuneena seurannut Miun vanha Mikkeli -facebookryhmän kasvua. Vanhojen muistelussa on kuitenkin myös riskinsä; se voi jäädä päälle!

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Facebook on parhaimmillaan mainio alusta viihdyttäville ja hyödyllisille askareille.

Mikkelistä löytyy oikein malliesimerkki. Miun vanha Mikkeli -ryhmässä on yli 4 000 jäsentä jakamassa vanhoja valokuvia ja kertomassa niistä.

Hyvä ryhmä. Vastaan on tullut paljon sellaista, joka oli jäänyt muistin perukoille pölyttymään.

Nimestä annan korkeat pisteet. Miun-sanan käyttäminen kertoo jopa junantuomille hangaround-mikkeliläisille, mistä on kyse. Suomi ja mikkeli ovat kauniita kieliä.

En voi olla mainitsematta päinvastaista esimerkkiä. Facebookiin tukeutuu myös kansanliike, joka haluaa suojella lapsia ja nuoria huumeilta ja alkoholilta.

Hienoa toimintaa, mutta ryhmän nimi Children protected against drugs and alcohol on niin mannertenvälisen tyhmä, että tekee mieli tarttua pulloon joka kerta kun siihen törmää.

Miun vanhan Mikkelin tulevaisuudesta minulla ei ole muuta toivetta kuin että mieluummin katselisin vanhoja kuin uusia kuvia. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Ja ryhmäläisten omia. Kirjoissa julkaistut kuvat voi katsoa niistä kirjoista suoraan. Kirjojen tekijät näkevät hommissaan paljon vaivaa, joten heidän työtään pitää kunnioittaa.

Mikkeli-aiheisten kirjojen tekijät eivät taatusti ole käyneet luvatta rapsimassa kuvia irti yhdenkään mikkeliläisen albumista, joten ei homman pidä ihan Villin Lännen meiningillä mennä toisinkaan päin.

Vanhat valokuvat herättävät herkästi nostalgian haamut, ellei pidä varaansa. Herkässä mielentilassa saattaa jopa erehtyä arvioimaan, että ennen oli paremmin. Silloin kun oli vanha hyvä aika.

Kun olen peuhannut historiaprojektien ja vanhojen muisteluiden kanssa, olen onneksi pääsemässä tällaisesta ajattelusta.

En kaipaa yhtään vanhaa aikaa ja Mikkeliä. Se on minut tähän ikään ja järkeen kasvattanut, mutta siitä huolimatta paras aika on juuri nyt.

En ikävöi vanhojen ravintoloiden surkeaa juomavalikoimaa ja jäykkää tarjoilua. Pärjään mainiosti myös ilman sakeaa tupakansavua.

En ikävöi myöskään vanhoja kauppoja. Niiden valikoima oli surkea. Varmaan muistatte, miten etelämaalaisen räiskyvä oli esimerkiksi hedelmäsortimentti talvisin? Suuri osa kaupoista sijaitsi sokkeloisissa ja homeisissa puutaloissa.

Vanhat valokuvat herättävät herkästi nostalgian haamut, ellei pidä varaansa.

En ikävöi pitkin Maaherran- ja Porrassalmenkatuja jyryytellyttä läpikulkuliikennettä rekkoineen kaikkineen.

Enkä turvavyöttömiä, ilmastoimattomia ja ahtaita autoja, joilla ajettiin nopeusrajoittamattomilla maanteillä. Ei ollut edes radiota. Enkä loputtomia tietöitä, jotka hidastivat kesälomareissuja.

En ikävöi televisiota, jossa oli kaksi kanavaa. Joista toinen pimeni kesäksi. Enkä radiota, josta kuuli viikossa yhden asiallisen biisin ja senkin päälle Heikki Harma puhui.

En ikävöi enstex-talvipukuja ja helttapipoja. Enkä lapasia, joissa kädet kastuivat ja sitten kuivuivat ja halkeilivat niin, että ne muistuttivat Ben Hurin spitaalisten omaisten raajoja.

Enkä nahkapohjaisia hiihtomonoja, joilla kopisteltiin hiihtopäivät koulussa. Enkä noin neljän sentin paksuisia välihousuja, joita äiti pakotti käyttämään.

Kavennetut farkutkaan eivät olleet mukavat. Saumat kiertyivät ja värit lähtivät. Lapsia kumminkin sain, vaikka kireyden vaaroista TV-Kotilääkäri varoittelikin.

En ikävöi kouluvuosiakaan. Ei Urpolassa ja Tipulassa rasittanut, mutta lieveilmiöitä oli. En välitä muistella aknea, epävarmuutta ja konflikteja.

Viinaakin osaan nyt juoda paremmin kuin silloin, kun usea yritys päättyi huutoyrjöön tai muuhun edelleen punastuttavaan katastrofiin.

Pahinta kuitenkin oli, että yhdessä vaiheessa seinälläni oli Osmonds-juliste. Kymmenien muiden seassa, osana valtavaa seinän tapiseerausprojektia ja vain hetken aikaa, mutta kumminkin. Jumalauta Osmonds!

Nyt pitää lopettaa. Siellä ne muistot ovat ja pysyvät. Levätkööt rauhassa.

Parempi on kääntää katse eteenpäin. Siinä suunnassa saattaa joskus olla vastatuulta, mutta pysyypähän ilma raikkaana.

Vanhan hyvän ajan sisäilma on jo sen verran tunkkainen, ettei sinne kärsi kuin vähän kurkistaa. Vetää muuten nenän tukkoon ja silmät vetisiksi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat