Kolumni: Elämä lyö polvilleen ja nostaa ylös

Tieto lapsettomuudesta, avioero, vesivahinko ja sitä seurannut velkahelvetti panivat elämän hetkeksi sekaisin, kirjoittaa ministeri Lindströmin rohkeutta ihaileva Antti Mentula.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) antoi tänä keväänä kasvot työuupumukselle. Lindström avautui jaksamisestaan viimeksi kolumnissaan (Kouvolan Sanomat 12.4.). Siinä työtaakkansa väsyttämä kahden salkun ministeri esitti toiveen, että saisi keskittyä työministerin tehtäviin.

Ministeri Lindström ei ponnistele asian kanssa yksin. Tuoreen tutkimuksen mukaan peräti joka neljäs työikäinen suomalainen kärsii erilaisista uupumusoireista. Ne ovat merkittävä syy sairauspoissaoloihin.

Voidaan sanoa, että uupumus on uusi kansantauti.


Tiedän kokemuksesta, millaista on työskennellä uupuneena. Oma uupumukseni ei tosin ollut työperäistä. Minut uuvutti elämä.

Tieto lapsettomuudesta, avioero, vesivahinko ja sitä seurannut velkahelvetti löivät miehen polvilleen ja panivat elämän hetkeksi sekaisin. En ymmärtänyt hellittää, saatii pyytää apua.

Pienestäkin arkiaskareesta selviytyminen vaati äärimmäisiä ponnisteluja. Työ tarjosi kuitenkin paikan, jossa ei tarvinnut moneen tuntiin ajatella, kuinka solmussa elämä oli. Se oli minun pakotieni.

Toisaalta en uskaltanut antaa periksi. Ajatukseen liittyi monenlaisia pelkoja, joista vähäisin ei ollut leimautumisen pelko. Pidettäisiinkö minua heikkona? Olisinko muiden silmissä mies vai hiiri? Mitä pomokin sanoisi? Olisiko siltä tieltä enää paluuta?

Ei. En voisi olla päivääkään pois. Muistan pitäneeni tätä ylpeyden asiana.


Vaikka koettelemuksesta on jo vuosia, mietin yhä tätä kirjoittaessani osin samoja kysymyksiä. Siksi on todettava, että pidän ministeri Lindströmiä rohkeana miehenä.

Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta vastoinkäymiset ovat koulineet minusta entistä vahvemman. Tiedän, ettei minua noin vain isketä kanveesiin.

Fyysisessä olotilassa sen sijaan riittää työmaata, kiitos epäterveellisten tottumusten ja olemattoman liikunnan. Silti voin paremmin kuin vuosiin.

Toivottavasti sinäkin voit hyvin, Jari!

Antti Mentula
antti.mentula@lansi-savo.fi
Kirjoittaja on Länsi-Savon tuottaja.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.