Mikkelin Möyhentäjä: Se eikö todista, että muutuin — mutta millainen elämänmuutos on oikea ja hyväksyttävä?

Mikkelin Möyhentäjä on pohdiskellut muutosta. Ja sitä, mikseivät kaikki elämänmuutokset ole samanarvoisia julkisessa keskustelussa.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Meidän aikanamme muutos on välttämätöntä. Ainakin jos haluaa pysyä elämän syrjässä kiinni.

Viestimet täyttyvät muutostarinoista. Yksi laihdutti, toinen lopetti alkoholin käytön ja kolmas havahtui hiilijalanjälkeensä. Neljäs eheytyi muuten vain.

Kaikki ovat toki kannustavia, positiivisia esimerkkejä.

Paksulla tussilla alleviivattu viesti on, että jos joku tähän pystyy, pitäisi sinunkin pystyä.

Sisäinen toisinajattelijani nostelee kuitenkin kapinalippua salkoon.

Koska muuttuminen mielletään kovin yksisuuntaiseksi.

Muutoksen täytyisi tapahtua suuntaan, joka vallitsevassa asenneilmastossa laajasti ymmärretään hyväksi ja kehittäväksi.

Jos uiskentelee vastavirtaan, ei ehkä saakaan laajaa tukea ja ymmärrystä.

Esimerkki. Jos superjohtaja päättää hypätä oravanpyörästä ja antaa aikaa itselleen, hänen täytyy siirtyä luomuviljelijäksi, auttaa Afrikan lapsia tai muuttaa jonnekin peräkorpeen etsimään kadonnutta minuuttaan ilman nykyajan mukavuuksia. Se kertoo, että hän on vastuunsa syvästi kokeva yksilö.

Mutta entä jos ex-pomo sanoisi, että minä aion viettää loppuelämäni lukemalla Aku Ankkoja ja kuuntelemalla rokkilevyjä. Kovaa. Välissä syön hyvää, makaan pehmeällä ja nautin elämästä. Kun on tuota rahaakin niin paljon ettei tarvitse töitä tehdä.

Olisiko tässä elämänläheisen tarinan ainesta? Vai saisiko pomo paheksuntaa ja muuta rapaa niskaan? Että kuinka se nyt noin vetelehtii. Työikäinen ihminen.

Tai mitä jos entinen fitness-missi tunnustaisi lifestyle-lehdessä kyllästyneensä iänikuiseen dieettiin ja siihen, että näyttää riihikuivatulta oravalta.

Ja kertoo hymyillen, miten mukavaa on syödä sipsejä ja juoda kokista. Elää pari leiviskää painavampana, mutta itseensä perin pohjin tyytyväisenä. Mies ja lapsetkin tykkäävät, kun äiti ei enää ole jatkuvasti äkäinen nälässä riutuessaan.

Hyväksyisimmekö tämän suunnanmuutoksen? Vai moittisimmeko, että on tuokin kun noin antaa repsahtaa.

Tai mitä jos vegaanina elänyt ihminen tulisi siihen tulokseen, ettei tuollaisista korvike-eväistä tule kuin äkäiseksi. Ja avautuisi asiasta naistenlehdessä.

Kehuisi verevin sanankääntein, miten hienoa on taas iskeä hampaat kunnon häränpihviin, jonka pinnalla tirisee tujakka maustevoi. Ja syödä jälkkäriksi kermajäätelöä kaiken maailman soijapaskan sijaan.

Olisiko tämä oikea elämänmuutos meidän ajassamme? Vai olisivatko kaikki että hyi. Vastuuton kansalainen.

Entäs jos täysraittiina tunnettu ihminen kertoisi ihmetelleensä, mitä elämästä puuttuu kun se on niin harmaata ja vivahteetonta. Ja tajunneensa, että alkoholia nauttimalla meno maistuu paremmalta.

Tasokkaat tisleet, hyvä viini ja olut innoittaisivat elämänmuutoksen tehneen suorasanaisiin ylistyksiin. Henkinen hyvinvointikin saisi kehuja, kun baariseurassa kukkii huumori ja elämänilo.

Riittäisikö yleinen ymmärrys hänen johtopäätökseensä siitä, että minulle on terveellistä se, mistä tulee hyvälle tuulelle?

Tällaisia tarinoita olisi hauska kuulla enemmänkin. Jos ei muuten niin ihan piruuttaan.

Tässä näennäisesti niin suvaitsevaisessa ajassa kun usein suvaitaan vain se, mikä myötäilee valtavirtoja.

Jos kyseenalaistat ja hiihtelet omia latujasi kiertosuunnan vastaisesti, olet taantumuksellinen, jonninjoutava töherö.

Olen minä sitäkin miettinyt, arvostammeko niitä, jotka eivät muutu ollenkaan.

Heitä, joiden ei tarvitse lopettaa esimerkiksi vaimonsa lyömistä, koska eivät ole sitä koskaan aloittaneetkaan.

Tai heitä, jotka ovat aina osanneet olla läsnä lastensa elämässä, opettaa heille asioita ja taitoja. Ilman että tämä asia on kuin joku taivaallinen ihme, jota pitää lehdessä julistaa.

Tai heitä, jotka hoitavat hommansa tunnollisesti ja kunnollisesti. Niinäkin päivinä kun työelämä ei tarjoile heille kiinnostavia haasteita tai vau-elämyksiä.

Ja yleensäkin heitä, jotka osaavat elää tasaisen vauhdin taulukolla, jatkuvuuteen ja normiarkeen tyytyväisinä. Ilman mainittavia irtiottoja, omaksi ja yhteiseksi hyväksi.

Heitä on kai kuitenkin suuri, hiljainen enemmistö.