Mikkelin Möyhentäjä: Nimi ei todellakaan miestä pahenna — mutta kyllä se joskus vie ajatukset kummallisille raiteille

Mikkelin Möyhentäjä on elämänsä varrella törmännyt henkilöihin, joiden nimet saavat aikaan ihan kummallisia mielleyhtymiä.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Sanonta kuuluu ettei nimi miestä pahenna jos ei mies itse sitä tee.

Totta.

Mutta joskus ihmisen nimi aiheuttaa mielleyhtymiä, joista voi olla lähes mahdoton päästä yli.

Ainakin jos piuhat kulkevat päässä niin kuin minulla.

Epäilen, että punaiset, keltaiset ja siniset johtoni eivät aina mene oikeisiin paikkoihin. Tai sitten joku juotos räpsyy.

Venäläinen oligarkki Oleg Deripaska on maailman 40:nneksi rikkain. Monelle hän on menestyksen symboli.

Minulle hän tuo kuitenkin mieleen kipeät muistot Urheilupuiston yläasteen matematiikan tunneilta. Ne olivat kuin olisin yrittänyt ratkaista Rubikin kuution ilman käsiä.

Olin ihan ulkona matematiikassa. Tilanne eskaloitui funktiolaskuihin siirryttäessä. Numeroiden tilalle tulivat x, y, z, liimes ja muut, jotka yököttävät edelleen enemmän kuin Marlin Kirsikkaviinin maun muisteleminen.

Kun yritin derivoida, homma meni ryskyen metsään. Derivaatan sijaan tulos oli deripaska. Kauan ennen kuin olin Olegista kuullutkaan.

Koepapereissa ei nelosta kummempia numeroita näkynyt, vaikka ihmeen kärsivällinen opettajani Olavi Kuosmanen kuinka töihin patisteli.

Kirjasta ”Venäjän superrikkaat värikuvina” löytyi myös Viktor Vekselberg.

Hän omistaa maailman suurimman Fabergé-munien kokoelman. Se maksoi sata miljoonaa dollaria eli suurin piirtein viisi kertaa Essoten alijäämän verran. Toivottavasti yllätykset olivat kivoja.

Mutta ajatelkaa nyt tuota nimeä. Sehän on kuin joku Olavi Ahosen esittämä hahmo huonosta Spede-elokuvasta: Liikemies Vekselberg!

Olisikohan bisnes lähtenyt liitoon, jos Viktor olisi aloittanut hommat Suomessa?

Länsi-Savossa ilmoitteli takavuosina Lakiasiaintoimisto Konkka. Jälkimmäinen osa on lakimiehen sukunimi.

Miettikää kun olisitte hakemassa firmallenne oikeusneuvoja ja kuulisitte puhelimen toisesta päästä että ”lakiasiaintoimisto Konkka, kuinka voin palvella?”

Kiitos, tarkemmin ajateltuna et ehkä mitenkään...

Nimi voi synnyttää myös mielikuvia laimeudesta ja valjuudesta. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä niin monet kuulevat blueskitaristi Joe Bonamassassa, tuossa juurimusiikin Cheekissä.

Hienoissa puvuissa superkalliita vintage-kitaroitaan vinguttelevan jenkin taide on tylsää ja kasvotonta. Ei se ihan yhtä huonoa ole kuin Gary Mooren salonki-bluesit, mutta melkein.

Siinä mielessä sukunimi Bonamassa on osuva.

Kuten tiedämme, Bona on vauvanruokaa, jo valmiiksi tasaiseksi jauhettua kelmeää tahdasta. Ja kun Bona vielä jauhetaan bonamassaksi, on lopputulos vetelää metritavaraa oikein viimeisen päälle.

Tai eihän sitä arvata tarvitse. Riittää kun kuuntelee Joe Bonamassan musiikkia.

Pysytään vielä musiikissa.

Italian visiitillä piti käydä levykaupassa. Selasin silkasta uteliaisuudesta myös kohdemaan pop- ja rockmusiikkia sisältänyttä hyllyä ja sieltähän pomppasi silmille varsinainen helmi.

Kokoelmalevy artistilta nimeltään Gian Pieretti. Oli sen verran kallis, että jäi sinne, mutta ehkä se olisi pitänyt korjata sittenkin talteen.

Semminkin kun greatest hitsin nimi oli Il vento dell `Est.

Itäiset tuulet.

Pitkän uran tehnyt, yli seitsemänkymppinen Pieretti on kotimaassaan iso tähti, Bob Dylaniin ja Donovaniin verrattu kantaa ottava laulaja.

Luulen, ettei hänellä kuitenkaan olisi ollut Suomessa saumoja hääppöiseen menestykseen.

Nimessä ei ole ihan samanlaista suavea karismaa kuin Toto Cutugnossa tai Eros Ramazzottissa.

En muista Savon Musiikissa hänen levyjään nähneeni.

Tämän jutun taso ei ole enää mitenkään pelastettavissa.

Lasketellaan siis alas asti mielirunoilijani merkeissä.

Vuonna 1960 kirjallisuuden Nobelin sai ranskalainen Saint-John Perse.

Mitenhän nimi taipuu? Menikö kulttuurikeskustelu jotenkin näin: ”Oletko lukenut Persettä?” ”Kyllä, mutten oikein päässyt sisälle...”

Perse (1887—1975) oli oikeasti Alexis Léger ja työskenteli sillä nimellä suurlähettiläänä.

On ymmärrettävää, että diplomaatti halusi rustata runot pseudonyymin suojassa.

Mutta olisi ehkä kannattanut konsultoida Suomen suurlähettilästä ensin.