Päätoimittajalta: Taivaasta tippunut Etelä-Savo

Yhtenäinen Etelä-Savo on hyvä tavoite, mutta ei itsetarkoitus. Mikkelin tai Savonlinnan ongelmat eivät johdu maakunnasta. Keskinäinen riitely ohjaa energiat vääriin asioihin. Jos yhteistä hyvää ei löydy, kannattaa miettiä, mistä löytyy paremmat kumppanit, kirjoittaa päätoimittaja Timo Laitakari.

Timo Laitakari | timo.laitakari@lansi-savo.fi | Twitter:@TimoLaitakari
Timo Laitakari | timo.laitakari@lansi-savo.fi | Twitter:@TimoLaitakari

Reilun viikon päästä sen riemun piti koittaa. Sote- ja maakuntauudistuksessa syntyvän uuden, entistä vahvemman, demokraattisemman ja elinvoimaisemman Etelä-Savo 2.0:n oli tarkoitus aloittaa 1.1.2019.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen uudistus on tähän mennessä lykkääntynyt kahdella vuodella. Valmistuneeko koskaan. Asian kunniaksi lienee silti sopivaa pähkäillä maakuntia vähän yleisemminkin.

Kuka niitä tarvitsee? Millainen maakunta olisi passeli tänne meidän suunnalle? Tänne vanhaan Mikkelin lääniin, Suur-Savon entisen voutikunnan seutuville, muinaisen Savilahden pitäjän maille.

Yksi ponnin pohdiskelulle oli Yrittäjien, MTK:n ja Kauppakamarin maakunnallisten (=mikkeliläisten) pomohenkilöiden kirjoitus aiheesta keskiviikon Länsi-Savossa. Mirja Haavikko, Vesa Kallio ja Teppo Leinonen olivat huolestuneista alueen kehityksestä ja vaativat voimakkaita toimia yhtenäisen Etelä-Savon puolesta.

Tekstissään he esittivät hyvän oivalluksen siitä, etteivät organisaatiot ja niiden rajat ole tärkeitä, vaan ihmiset. Tämä ajatus vain jäi puolitiehen: koko kirjoitus perustui yhden byrokratian ja hallintorajan — Etelä-Savon — puolustamiseen, vieläpä ilman perusteluita.

Itse olen siinä käsityksessä, että ihmisten elämänpiirit eivät noudata maakuntarajoja. Tärkeimmät palvelut tulevat kotikunnasta. Seuraava taso syntyy työpaikkojen ja kauppareissujen mukaan eli lähinnä seudullisesti.

Nykyiset maakuntarajat on tehty virastolle, joka hoitaa maankäytön suunnittelua ja aluekehitystä.

On asioita, jotka on järkevää hoitaa seutuja suuremmissa kokonaisuuksissa. Vaativa erikoissairaanhoito on yksi tällainen. Hallituksen maakuntauudistukseen on ympätty mukaan vaikka mitä sälää, mutta pohjimmiltaan kyse on juuri sairaanhoidon järjestämisestä.

Se, että maakuntauudistus päätettiin tehdä nykyisten maakuntarajojen pohjalta on yhdistelmä historiaa ja poliittisia lehmänkauppoja.

Ei näitä rajoja pohdittu käyttötarkoituksen mukaan tai ihmistä varten. Nykyiset maakuntarajat on tehty virastolle, joka hoitaa maankäytön suunnittelua ja aluekehitystä.

Kuinka monelle mikkeliläiselle on tärkeää kuulua samaan maakuntaan Savonlinnan tai Pertunmaan kanssa tai päinvastoin?

Kuinka monelle kaihileikkaukseen jonottavalle on tärkeää, ylläpitääkö keskussairaalaa Itä-Savon, Etelä-Savon tai vaikka Itä-Suomen sairaanhoitopiiri?

Miksi sanomalehden levikkialueen tai puolueen piirijärjestön pitäisi noudattaa maakunnan rajaa?

Syntyykö hyvinvointi maakunnissa vai seuduilla, kaupungeissa, kylissä ja yksilöissä?

Etelä-Savon maakunnalla on kannattajansa, ja Mikkelistä katsottuna Etelä-Savo näyttääkin järkevähköltä kokonaisuudelta. Syitä on ainakin kolme:

1) Väestöpohjaa on juuri sen verran, mitä maakunnalta vähintään edellytetään.
2) Kokonaisuutta voidaan perustella historialla.
3) Mikä tärkeintä, siihen ei kuulu yhtään Mikkeliä suurempaa kaupunkia, joten Mikkeli voi perustellusti pitää itseään maakuntakeskuksena.

Muualta katsottuna maakunta ei ole samanlainen itsestäänselvyys.

Kannattaa muistaa, että Savonlinna ja Pieksämäki linjasivat pari vuotta sitten valtuustoissaan, että haluavat maakuntauudistuksessa osaksi Pohjois-Savoa. Valtio torppasi toiveet. Joroiselle ja Heinävedelle kävi paremmin, ja siellä asuvista eteläsavolaisista tullee jo pian pohjoissavolaisia ja -karjalaisia.

Mikkelin torilta ajaa talvikelissä Savonlinnaan puolisentoista tuntia. Samassa ajassa ehtii Jyväskylään, Kouvolaan, Lahteen ja Lappeenrantaan.

Savonlinnassa koko eteläsavolaisuus saattaa tuntua vitsiltä. Siellä ollaan itäsavolaisia ja mikkeliläiset koetaan rosvoina, jotka vievät tuhkatkin pesästä. Jos faktat eivät kokemusta vahvista, sen pahempi faktoille.

Hallituksen sote- maakuntauudistuksessa 18 maakuntaan päädyttiin kompromissina. Moni asiantuntija vaatii väkimäärältään suurempia kokonaisuuksia terveyspalveluita hoitamaan.

Jos suunniteltu maakuntauudistus saadaankin maaliin, maakuntien rajoista ja niiden yhdistämisestä aletaan puhua uudestaan jo 2020-luvulla.

Tähän keskusteluun on syytä varautua jo nyt ja suuntia tulee pohtia silmät avoimina.

Etelä-Savo ei ole mikään taivaasta tippunut pyhä kokonaisuus. Hallintoalueita pitää kehittää, muuttaa ja perustaa niin, että ne palvelevat siellä asuvia ihmisiä.

Yksi hyvä vaihtoehto on pitää kiinni Etelä-Savosta. Se kuitenkin edellyttää jokaisen seutukunnan sitoutumista ja nykyisen koko maakunnasta energiaa syövän riitelyn lopettamista.

Mikkelin torilta ajaa talvikelissä Savonlinnaan puolisentoista tuntia. Samassa ajassa ehtii Jyväskylään, Kouvolaan, Lahteen ja Lappeenrantaan. Kuopioonkin melkein.

Kirjoittaja on Länsi-Savon vastaava päätoimittaja.

Muokattu kello 9.17: Lahden etäisyyttä Mikkelistä tarkennettiin.