Kolumni: Minulla on tunneside Ruotsin jalkapallomaajoukkueeseen — Aina välillä Ruotsin kannattamista saa selitellä ja toisinaan ihmetellä itsekin

Ruotsin menestys ei ole ainakaan minulta pois. Tosin  kyllä Huuhkajien kärsimät tappiot Ruotsille kaivelevat siinä missä muutkin, kirjoittaa Länsi-Savon urheilutoimittaja Ville Niskanen.

Ville Niskanen.
Ville Niskanen.

Sain aikaiseksi pienen hämmennyksen viime talven olympialaisissa, kun menin julkisesti sanomaan veikanneeni Ruotsia jääkiekon olympiavoittajaksi. Länsinaapurille mielellään naureskelevat saivat paikan vetää vastapalloon, kun Ruotsin kisataival päättyi.

Vähäisissä määrin vedonlyöntiä harrastaneena olen oppinut sen, että pitkävetokuponkia rastittaessa (kyllä, kävisin mielelläni kioskilla veikkaamassa, mikäli paikallinen R-kioski ei olisi taannoin lopettanut) ei pidä ajatella liikaa tunteita.

Sen sijaan olen onnistunut muodostamaan jonkunlaisen tunnesiteen Ruotsin jalkapallomaajoukkueeseen. Selityksen saattoi ehkäpä keksiä Yleisradiolla työskentelevä kollega, jonka Facebookissa julkaisema ajatus on seuraava: kaikkien aikojen kisat ovat ne, jotka osuvat suunnilleen kymmenen ikävuoden kohdalle.

Kesällä 1994 jalkapallon MM-kisakaravaani oli Yhdysvalloissa. Olin vuotta aikaisemmin käynyt toteamassa Mikkelin Kissojen F-junioreissa, että pelitaitojeni perusteella oikea paikka on katsoa jalkapalloa — ei pelata sitä. Laji-into kuitenkin oli syntynyt.

Lopusta huolehti IFK Göteborgin maalivahti Thomas Ravelli ja hyökkääjä Martin Dahlin. Keskikentän taiturin Tomas Brolinin merkityksen joukkueelle opin ymmärtämään myöhemmin.

Aina välillä Ruotsin kannattamista saa selitellä ja toisinaan ihmetellä itsekin, mutta toisaalta: jos maa on tuottanut liudan huippujalkapalloilijoita useiden vuosikymmenien ajan, niin miksipä ei. Ruotsin menestys ei ole ainakaan minulta pois.

Tosin — kyllä Huuhkajien kärsimät tappiot Ruotsille kaivelevat siinä missä muutkin.

Näissä kisoissa länsinaapurimme etenivät kahdeksan parhaan joukkoon.

Joukkueessa ei ollut suuriakaan tähtipelaajia, mutta äärimmäisen kurinalainen joukkue otti itsestään kaiken irti. Ehkäpä Ruotsi onkin se suunta, josta Suomen jalkapallon tulisi ottaa oppia.

Entisen Blågult-luotsin Lars Lagerbäckin viitoittama tie on vienyt Islannin maailman huipulle, joten on vaikea nähdä, miksei asia voisi onnistua Suomessakin, kun valituksi tulevat oikeat henkilöt ja palloliitosta löytyy kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Loppuun vielä pieni pala historiaa. Ruotsilla on vuoden 1994 pronssin lisäksi kaksi muutakin MM-mitalia: vuoden 1958 kotikisojen hopea ja pronssia Brasiliasta vuodelta 1950. Enemmän MM-mitaleja siis kuin monen suomalaisenkin suosikiksi nousseella Englannilla!

Kirjoittaja on Länsi-Savon urheilutoimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet