Mikkelin Möyhentäjä: Siihen aikaan kun Valeri Gergijev rajalle kyydittiin

Mikkelin Möyhentäjä kuuli Mikkelin Musiikkijuhlien tähtikapellimestarista vielä yhden hyvän jutun.

Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä

Mikkelissä viihtyvä tähtikapellimestari Valeri Gergijev on sen luokan humu, että legendoja syntyy. Niin tuppaa käymään, kun lahjakkuus ja eksentrisyys kohtaavat. Kylkiäisenä tulee sitä kuuluisaa prestiisiä.

Mutta junaa ei Gergijevkään pysäytä, oli miten kiire hyvänsä. Niin kuin hänellä usein on. Se tuli todistettua yksillä Mikkelin musiikkijuhlilla. Kuten myös se, että venäläinen optimismi voi viedä pidemmälle kuin suomalainen pessimismi.

Tämä juttu on kerrottava yksityiskohdissa oikoen ja ilman nimiä, koska siinä vähän rikotaan lakia. Mutta kaikki taiteen hyväksi.

Gergijev vietti Mikkelissä leppoisaa, konsertin jälkeistä lauantai-iltapäivää. Luvassa piti olla viikonlopun täydeltä lepoa ja rauhaa.

Juuri kun piti päästä syömään soi kännykkä. Sieltä kuului, että nyt kapellimestari takaisin Venäjälle. Ei muuta kuin kamat kasaan ja Vainikkalaan. Siellä voi hypätä Pietariin matkalla olevaan Allegroon. Kuski vain tarvittaisiin.

Hommassa oli vain pari muttaa. Kello oli niin paljon, että raja-asemalle ehtiminen vaatisi Jyväskylän Suurajot -tyyppisiä otteita ratissa. Aikaa reiluun 130 kilometriin oli käytettävissä reippaasti alle sen, mikä Mikkelin ja Vainikkalan väliseksi matka-ajaksi kerrotaan.

Taustajoukoissa tehtiin laskutoimituksia. Yhtälössä oli sellaisia muuttujia kuin ”kuukausitulot” ja ”päiväsakko”. Riskianalyysin jälkeen kuskiksi valikoitui henkilö, joka oli paitsi taitava ajaja, myös vailla palkkatöitä.

Lähtöhetken koittaessa maestron kiire oli kadonnut. Mikaelin pihassa ei näkynyt kyydittävää. Kunnes tämä ilmaantui huohottaen. Kun piti sanoa niin monet heipat ja hakea niin monet tavarat.

Kuski oli sitä mieltä, ettei tästä mitään tule tällä aikataululla. Maestro ei suostunut vajoamaan epätoivoon, vaan totesi että ”We try. If we are lucky...”. Optimismia taisi kohottaa se, ettei hän tarkkaan tiennyt, koska Vainikkalassa oikein pitäisi olla. Ei muuta kuin pedaalia peltiin.

Vähän häntä taisi kuitenkin jännittää. Maestro kun ei tapojensa vastaisesti nukkunut sekuntiakaan takapenkillä, vaan keskittyi tiukasti kuljettajansa motivoimiseen.

Matkan aikana tuli puheeksi sellainen Venäjän junissa tarpeellinen bumaga kuin matkalippu. Sitä maestrolla ei tietenkään ollut. Olihan lähtö äkkinäinen. Mutta junastahan sen saisi.

Paitsi ettei saisi. Rajat ylittävään Allegroon ei ole asiaa ilman etukäteen ostettua tikettiä ja passia. Joka sentään oli mukana.

Asia ratkesi kilauttamalla kaverille. Venäjän rautateiden pääjohtaja vastasi puhelimeen kesken Wimbledonin tennisturnauksen naisten loppuottelun ja lupasi auttaa.

Parin puhelun jälkeen järjestyi erikoismenettely, jolla gospodin Gergijev pääsisi junaan ostamaan lippunsa ilman normaaleja rajamuodollisuuksia.
Ammatissa on työsuhde-etunsa.

Sitä ennen pitäisi vain päästä asemalle. Kuski muistutti, että jos peltipoliisin tolpassa välähtäisi, siitä selvittäisiin jälkikäteen rahalla. Mutta jos kohdalle sattuisi elävä poliisi, matka tyssäisi tällä kaasujalan käytöllä siihen. Eikä kuski ihan heti rattiin pääsisi.

”Ok, we try...If we are lucky...” sanoi Gergijev. Matka jatkui. Kovaa.

Loppusuoran häämöttäessä teki luontokin tenän. Vainikkalan seudulla oli voimassa sadevaroitus. Kaikki maanviljelijät olivat traktoreineen liikkeellä samaan suuntaan kuin tämän tarinan päähenkilöt. Pelloille piti päästä niin kauan kuin oli vielä kuivaa.

Pujottelutekniikalla päästiin raja-aseman laiturille. Kokonaiset kaksi minuuttia ennen junan lähtöä. They were lucky. Valeri gergisi.

Kuski heitteli maestron kassit ja pakaasit tullipuomin toiselle puolelle ja viime töikseen paimensi vuolaasti kiittelevän kapellimestarin junaan, ettei koko aika-ajosuoritus olisi mennyt täysin hukkaan.

Maestron noustua junaan kuljettaja jäi hetkeksi puhaltelemaan ennen paluuta Mikkeliin. Miettien että olipahan reissu mutta tulipahan tehtyä.

Käsien tärinän hivenen hellitettyä matka sujui ihan nopeusrajoitusten puitteissa.

Se oli varmaan viisainta. Gergijevin tuuri kun saattoi palata hänen mukanaan Pietariin.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet