Kolumni: Onko sinulla mitään myönteistä kerrottavaa?

Tein hiljattain päätöksen. Aion esittää nykyistä useammin seuraavan kysymyksen töissä ja vapaa-ajalla: oliko mitään myönteistä kerrottavaa? Tämän teen silläkin uhalla, että vastaus saattaa olla ei, sisältöjohtaja Pekka Lakka kirjoittaa.

Onpa ollut tosi kypsä viikko. Koripallomaajoukkue, joku ihmeen susijengi, voittaa pelin toisensa jälkeen. Ottaa oikeasti aivoon nähdä kuvia hymyilevistä pelaajista. Onko pakko nauraa, vaikka voittaakin?
Mitä ihmettä tuolla Nordeassakin touhutaan? Eikö ne tajua, että Suomi on paska maa. Itse olisin siirtänyt sen pääkonttorin mihin tahansa maailmankolkkaan. Mutta Helsinkiin?
Olen jo pitkään kiroillut näitä uutisia, joiden mukaan Turun seudulla menee taloudellisesti lujaa. Mitä sitten? Ketä se kiinnostaa?
Ja tuokin alkoi oikeasti nyppiä, että Suomen jalkapallomaajoukkue voitti Islannin ja Kosovon. Hei, niillä peleillä ei ole mitään merkitystä! Suomihan ei pääse kisoihin, ja se on edelleen potkupallojoukkue.
Yllä oleva on kuviteltu kyynikon kotimaan katsaus. Siltikin se laittaa miettimään. Olemmeko kansa, joka saa polttoainetta huonoista uutisista?

Ehkä oikeampi tulkinta menee niin, että olemme ja emme ole. On ihmisiä, jotka elävät siitä, että saavat huonojen uutisten kohdalla viisastella ja syytellä.
Mutta on paljon heitäkin, jotka hakeutuvat myönteisten asioiden pariin.
Yhteiskuntatieteilijät selvittänevät aikanaan, miten jännittynyt maailmanpolitiikka ja talouden pitkä taantuma vaikuttavat ihmisiin. Yksi vaikutus voi olla se, että halutaan näiden masentavien asioiden vastapainoksi iloa ja onnea. Siksi suljetaan silmiä uutisilta, jotka ahdistavat.

Toki kyynisyys mietityttää ja puhuttaa myös toimituksissa. On totta, että toimitustyön painopiste liikahtaa helposti huonojen uutisten suuntaan. Yhtä lailla totuus on se, että verkossa ihmisiä näyttävät kiinnostavan myös myönteiset asiat. Kun ihminen on selvinnyt kovista koettelemuksista ja kertoo tarinansa, se liikkuu somessa kulovalkeana.
Toimituksissa näistä painotuksista on puhuttu ja puhutaan. Oma ohjenuorani on, että hyvä uutinen on yhtä iso kuin huono. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa vaikka sitä, että 30 ihmisen irtisanominen ja saman väkimäärän palkkaaminen saavat saman painoarvon. Jos tarkkoja ollaan, se palkkaaminen on näinä päivinä Kaakkois-Suomessa irtisanomisia suurempi uutinen.

Kyynikon kotimaankatsauksen lienee kuullut eri sanoituksilla itse kukin. Ja kyllä huonoistakin asioista pitää kertoa ja puhua. Ne eivät ole kuitenkaan koko totuus. Synkintä on siellä, missä ei haluta kuulla tai puhua niistä hyvistä jutuista.
Tein hiljattain päätöksen. Aion esittää nykyistä useammin seuraavan kysymyksen töissä ja vapaa-ajalla: oliko mitään myönteistä kerrottavaa? Tämän teen silläkin uhalla, että vastaus saattaa olla ei. Vastausta tärkeämpi on kuitenkin kysymyksen viesti — pitäisikö avata aisteja?

Pekka Lakka
pekka.lakka@kaakonviestinta.fi

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo