Kolumni: Opettaja kertoi, että maailma on tuhoutumassa — Lapsena minua ahdisti ilmastonmuutoksessa eniten se, että aikuiset osoittautuivat hyödyttömiksi

Lasten ilmastoahdistuksen ydin ei ole siinä, että lapset kuulevat tutkittua tietoa, kirjoittaa uutistoimittaja Sanni Harmanen.

Kolumni: Opettaja kertoi, että maailma on tuhoutumassa — Lapsena minua ahdisti ilmastonmuutoksessa eniten se, että aikuiset osoittautuivat hyödyttömiksi

Yläasteen kieltenopettajani tunnettiin siitä, että hän puhui tunneillaan kaikista yhteiskunnallisista asioista maan ja taivaan välillä, yleensä ihan suomen kielellä.

Hänen kaksoistunnillaan huolestuin ensimmäisen kerran ilmastonmuutoksesta. Opettajani sanat olivat ankaria ja viesti tyly: maailma on tuhoutumassa.

Keräillessäni kirjoja reppuun totesin, että hänen tunneiltaan lähtee aina pois ahdistuneena.

"Hyvä, se on tarkoituskin", hän vastasi.

Hetki palasi mieleeni, kun luin Länsi-Savon Sano se -palstaa 19. syyskuuta. Nimettömän kirjoittajan mielestä "ilmastovouhotus" pelottelee ja traumatisoi lapsia.

Lasten huoli ilmastonmuutoksesta on noussut tapetille Suomessakin koululakkojen myötä. Nuorten ilmastoliikkeen keulakuva Greta Thunberg, 16, on kertonut havahtuneensa ilmastonmuutokseen 8-vuotiaana, kun hän näki koulussa dokumentin aiheesta. Kertoman mukaan Thunberg ahdistui dokumentin nähtyään syvästi.

Kirjoittaja ei erittele, millaista ilmastopuhetta hän kritisoi. Toivottavasti ei suinkaan kaikkea ilmastonmuutosta käsittelevää huolestunutta viestintää. Se kun olisi yhtä järjetöntä kuin pakollisten uimatuntien kritisoiminen siitä, että lapset voivat alkaa pelätä hukkumista.

Tuntui kaikista pelottavimmalta tajuta, että aikuiset toimivat tietoa vastaan.

Tietenkin asiaansa osaamaton uimakoulun vetäjä voi perustella uimataidon merkitystä lapsille kuvailemalla yksityiskohtaisesti hukkumisen vaiheita. Samoin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa voi korostaa esimerkiksi todennäköisiä menetyksiä tai yrityksiä säilyttää arvokkaita asioita.

Kieltenopettajani ankarat sanat poikkesivatkin nykyisistä suosituksista, miten lapsille ja nuorille tulisi aiheesta puhua. Esimerkiksi ympäristötutkija Panu Pihkala suosittelee kertomaan lapselle käytännön esimerkkejä, mitä ihmiset tekevät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Lasten kokeman ilmastoahdistuksen ydin kun ei ole siinä, että he kuulevat tutkittua tietoa. Sen sijaan ainakin minusta tuntui yläasteikäisenä kaikista pelottavimmalta tajuta, että aikuiset toimivat tuota tietoa vastaan.

Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla oikeus luottaa siihen, että aikuiset huolehtivat heistä ja tekevät kauaskantoisia, vastuullisia päätöksiä. On selvää, että tämä luottamus on maailmanlaajuisesti rikottu.

Ilmastonmuutos on kuin rikollisuus, sairaudet ja lemmikkikissojen jättäminen heitteille.

Ahdistus ei ole välttämättä haitallista. Jotakuta tieto ilmastokatastrofista lamaannuttaa, mutta jotkut löytävät tasapainon toiminnan ja omien voimiensa välille ja saavat ahdistuksesta polttoainetta kestäville elämänvalinnoille.

Psykiatri Jouko Lönnqvist totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ahdistusta rauhoittaa, kun tietää, mitä ahdistaville asioille voi tehdä ja toimii tiedon ja jaksamisensa mukaisesti.

Ilmastonmuutos ei ole mörkö sängyn alla. Siitä ei voi sanoa lapselle, että sitä ei ole olemassa.

Sen sijaan se on kuin rikollisuus, sairaudet ja lemmikkikissojen jättäminen heitteille. Ne ovat pelottavia, surullisia, ahdistavia asioita, joista kaikista osaamme luetella esimerkkejä, mitä suomalainen yhteiskunta tekee niiden suhteen. On lakeja, veroja, rokotuksia, terveellisiä kouluruokia, valistuskampanjoita, vastuuntuntoa ja rakkautta.

Mitä voisimme sanoa ilmastonmuutoksesta?

Luetuimmat