Kolumni: Pitkäkyntiset kitaristit

Minunkin kynsiäni on ihmetelty usein.


Aina jos joku sanoo soittavansa kitaraa, tarkastan katseellani automaattisesti sanojan kynnet. Jos pitkiä kynsiä ei näy, voin heti päätellä soittajasta seuraavaa: sähkis tai akustinen.
Minulla on oikeassa kädessäni neljä pitkää kynttä. Sormet ovat järjestyksessä P, I, M ja A. Pikkurillin tulee olla siisti.
Pitkiä kynsiä tarvitsee tietenkin klassisen kitaran kielten näppäilemiseen. Olen soittanut klassista lähes päivittäin alakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien. Käytännössä olen elänyt valtaosan elämästäni pitkät kynnet oikeassa kädessäni.

Jokainen näppäilykynsi on kuin plektra. Ne kuluvat, halkeilevat ja katkeavat. Kynnen katkeaminen on aina suuri takaisku, koska takaisinkasvamiseen voi kulua viikkoja. Peukalon kynsi on pahin, koska sitä käytetään muhkeita bassokieliä varten.
Kynsien huoltaminen on paikoittain melkoinen operaatio. Minun pitää tehdä sitä vähän jopa salaa, koska kynsien jatkuvaa perusteellista hoitamista ei oikein yhdistetä miesten puuhiin. Kitaristin kynsien huoltamiseen kuuluvat tarkka trimmaaminen, hiominen ja reunojen muotoileminen. Pitkälle pärjää ihan kynsisaksilla ja -viilalla.
Korjaamista voi viedä äärimmäisyyksiin. Molemmilla kitaransoiton opettajillani on tapana korjata uhkaavasti lohkeavat kyntensä pikaliimalla ja silkinpalalla. Paikkaus kyllä toimii, mutta mielestäni se vain pitkittää väistämätöntä kynnen menetystä.

Sana ”pitkäkyntinen” on synonyymi varkaille. Pitkät kynnet miehellä nähdään usein epäsiisteinä ja kuvottavina. Minunkin kynsiäni on ihmetelty usein. Vastauksena olen näyttänyt molemmat käteni. Sen myötä epäluulo on yleensä vaihtunut kiinnostukseksi.
Jos törmäätte mieheen, jolla on oikeassa kädessä pitkät kynnet, tarkistakaa katseellanne vielä miehen toinenkin käsi. Hänestä voi paljastua jotain todella arvokasta.

Oskari Valtonen

Kirjoittaja on Kaakon Viestinnän toimittaja.

Sirpa Silmäri