Päätoimittajalta: Jääkö tämä risteily laituriin? – Saimaa-ilmiön maksajat näyttävät kovin haluttomilta

Rock’n’rollia ei synny, jos orkesteri ulkoistaa tukan heiluttamisen projektikoordinaattoreille. Samoin kulttuuripääkaupunkia kannattaa tavoitella vain, jos hommaan lähtee täysillä. Puolivillaisesti ei kannata edes yrittää, kirjoittaa päätoimittaja Timo Laitakari.

Päätoimittajalta: Jääkö tämä risteily laituriin? – Saimaa-ilmiön maksajat näyttävät kovin haluttomilta

Saimaa-ilmiö 1981. Musiikin lisäksi elokuvasta jäivät mieleen tupakanpoltto, nuorten rokkareiden alkoholivetoinen vitsailu ja loputtomana jatkuva kaunein Saimaa.

Musikantit kiersivät Saimaan rantojen keikkapaikkoja S/S Heinävedellä kesällä 1981. Kaurismäen veljekset kuvasivat.

40 vuotta myöhemmin Itä-Suomen maakuntaliitot lainasivat Saimaa-ilmiö-nimen Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihankkeelle. Neljä maakuntaa sekä Savonlinnan, Joensuun, Kuopion, Mikkelin ja Lappeenrannan kaupungit tavoittelevat Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026.

Aikansa eturivin rokkareiden kokoaminen pienelle sisävesiristeilijälle oli nerokas idea. Yhtä nerokas on ajatus taantuvan Itä-Suomen kehityksen kääntäminen yhteisellä suurponnistuksella.

Aluetta yhdistävät metsät, järvet, suuret persoonat, väestökato ja yleinen alavire. Parinkymmen miljoonan euron projektilla olisi mahdollisuus pistää nurkkia kuntoon, kertoa maailmalle paikallisista ihmeistä ja etsiä yhteinen tekemisen meininki.

Mikä parasta, suurin osa rahasta tuli muualta. Jos lerpattaviin kehityskäyriin aikoo jotain eloa saada, harvoinpa tätä parempaa mahdollisuutta tarjotaan.

Harvoin se riittää, että joku vain monttu auki vartoo paistin lentävän suuhun.

Juuri nyt näyttää siltä, että kulttuuripääkaupunkihanke on pahoissa vaikeuksissa. Länsi-Savo kertoi viikolla, että alueen kaupungit ovat hiljaisuudessa suunnitelleet omien maksuosuuksiensa puolittamista.

Kulttuurivuoden budjetiksi laskeskeltiin alun perin 22 miljoonaa euroa. Tästä 6,5 miljoonaa piti tulla alueen kaupungeilta ja loput EU:lta ja valtiolta. Nyt kaupunkien osuudeksi tulisi 3 miljoonaa, mutta on epävarmaa, suostuvatko kaupunkien valtuustot ja hallitukset edes tähän.

Vaikeinta saattaa olla Savonlinnassa. Se on viidestä kaupungista pienin ja sen kontolle jäisi yhä miljoona euroa.

Aina voi kysyä, että rahako tässä ratkaisee, ja miksei voisi keskittyä sisältöihin eikä rahaan. Tässä pohdinnassa kannattaa muistaa, että jo 22 miljoonaa on EU:n kulttuuripääkaupunkien vertailussa aivan pienimmästä päästä.

Ja sitäkin voi miettiä, miksi valintaraati päätyisi Savonlinnaan ja Saimaaseen, jos alue ei ole itse valmis panostamaan asiaan. Harvoin se riittää, että joku vain monttu auki vartoo paistin lentävän suuhun.

Projektin vetäjät eivät ole pystyneet kiteyttämään konkreettisia hyötyjä ymmärrettäväksi listaksi.

Nykyisen Saimaa-ilmiön perusongelma on ollut nähtävissä heti alusta lähtien.

Kun suunnitelma Itä-Suomen yhteisestä kulttuuripääkaupunkiprojektista esiteltiin lokakuussa 2018, Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine pohdiskeli Itä-Savon haastattelussa, voiko Savonlinna ylipäänsä osallistua: ”Sinänsä myönteinen asia, mutta kaupungin taloustilanne on erittäin hankala.”

Idea syntyi Kuopiossa ja valmistelu eteni ensin maakuntajohtajien kesken. Maksajat eli alueen viisi kaupunkia otettiin mukaan vasta vähän ennen idean lanseeraamista. Tästäkö johtunee myös varauksellinen suhtautuminen? Vähintään Savonlinnan kanssa olisi asiat ollut syytä puhua valmiiksi jo hyvissä ajoin.

Mika Kaurismäki on kertonut (HS 31.5.2011), että ajatus Saimaa-ilmiön elokuvaamisesta syntyi viikko ennen risteilyn alkua. Varsinaista käsikirjoitusta ei ehditty tehdä lainkaan. Ainoan rahoittajan kanssa keskusteltiin ensi kertaa kaksi päivää ennen kuin S/S Heinävesi irtosi laiturista.

Huonollakin valmistautumiselle syntyi 1981 jotain hienoa, kun mukana olivat parhaat voimat ja tahto kovaa.

Vuonna 2020 homma toimii niin, että ”käsikirjoituksen” pitää olla kunnossa ja markkinat mietittynä ennen kuin rahaa kannattaa odottaa.

Tässä kulminoituu yksi Saimaa-ilmiön haaste: kaikki myöntävät yleisellä tasolla, että hieno asia, mutta projektin vetäjät eivät ole pystyneet kiteyttämään konkreettisia hyötyjä ymmärrettäväksi listaksi.

Jo koko termi on hankala. Siinä yhdistyy kolme populistin humpuukia, eli EU, kulttuuri ja pääkaupunki.

Se toinen – ja ehkä kaikkien suurin – haaste on innostuksen rajallisuus. Jos kömpelö rock-vertaus sallitaan, niin ei tukan heiluttamista ja hotellihuoneen telkkarin särkemistä voi oikein ulkoistaa maakuntaliittojen projektikoordinaattoreille.

Eipä ole juuri näkynyt kaupunkien johtavia poliitikkoja, kansanedustajia tai virkahenkilöitä Saimaa-ilmiön lippua heiluttamassa. Virkatyönä tämä näyttää ainakin julkisuudessa edenneen.

Sinällään maksajien haluttomuus on toki ymmärrettävää, kun kaupungintalojen parvekkeilta näkyy vain synkkenevää: peruspalvelut lenksottavat, yt-neuvottelut syövät tunnelmaa ja ainoa mikä paistaa on rahakirstun pohja.

Vaatisi poliitikolta rohkeaa luonnetta, että uskaltaisi kovaan ääneen vaatia vaikkapa miljoonan euron laittamista niinkin epämääräiseen asiaan kuin EU:n kulttuuripääkaupunki.

Jo koko termi on hankala. Siinä yhdistyy kolme populistin humpuukia, eli EU, kulttuuri ja pääkaupunki. Selkään taputtajia varmasti riittää, kun tällaista vastustaa.

Jos päätetään uskaltaa, pitää tehdä täysillä ja isosti.

Kaupunkien odotetaan tekevän rahoituspäätöksensä maaliskuussa. Vaihtoehtoiset suhtautumistavat voi kiteyttää näin: 1) Talous ja elinvoima ovat siinä jamassa, ettei kaupungilla ole varaa. 2) Talous ja elinvoima ovat siinä jamassa, ettei ole varaa jättää yrittämättä.

Itse olen kallistunut jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle.

Ymmärrän sen, että ajatus lisäsatsauksista kulttuuriin tuntuu kummalliselta, kun samaan aikaan pitää miettiä, voiko edes nykyiset kulttuurilaitokset kuten orkesterit ja teatterit säilyttää.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen muistutti Itä-Savon haastattelussa viisaasti, ettei kyse ole oikeastaan kulttuurista, vaan elinvoimainvestoinnista.

Jos Itä-Suomi aikoo vaihtaa suuntaa pikkuhiljaisesta näivettymisestä kohti parempaa, jotain pitäisi uskaltaa tehdä. Ja jos päätetään uskaltaa, pitää tehdä täysillä ja isosti.

Kirjoittaja on Länsi-Savon vastaava päätoimittaja.