Lukijalta: Juvan on tartuttava ainutkertaiseen tilaisuuteen ja satsattava kunnolla Vehmaan alueen kehittämiseen

Juvan erinomainen sijainti paranee loistavaksi Viitostien korjauksen myötä.

Juvan erinomainen sijainti paranee loistavaksi Viitostien korjauksen myötä. Vehmaa on etelästä tultaessa ensimmäinen paikka, missä jalka otetaan kaasulta ja poiketaan kahville. Samalla tehdään perillä tarvittavien tavaroiden hankintaa.

Niinpä Juvalla ollaankin nyt ison periaatepäätöksen edessä: Vehmaaseen panostetaan isosti ja kunnolla, tai sitten annetaan asioiden mennä painollaan, ollaan ja öllötellään. Etsikkoaika on käsillä, sillä kun tieremontti on valmis, on jo myöhäistä.
Toki paljon on rahanreikiä, koulukampus ja paljon muuta. Vaan jos työpaikkoja ei saada lisää, loppuvat ihmiset. Elokuun lopussa oli 42 juvalaista vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Meitä elonkorjuuikäisiä Luoja on käynyt noukkimassa tykönsä, ja nuoret ovat muuttaneet sinne missä töitä on tarjolla.
Vehmaassa on satakunta ympärivuotista työpaikkaa, kesällä reilusti enemmän. Kunnollisella panostuksella määrän voi tuplata. Kirkonkylän raittikin autioituu, mutta Vehmassa eurot napsitaan ulkopaikkakuntalaisilta.

Kuortti ja Heinolan ABC:n mäki ovat loistavia esimerkkejä siitä, mitä kunnollisella panostuksella voidaan saada aikaan. ABC:n pomomies Markku Hartikainen sanoi, että liiketilan kysyjien virta on vähentynyt, kun hän on jatkuvasti joutunut sanomaan, että tilaa ei ole. Kysyntää siis oikeasti olisi jos olisi  tarjottavaa.
Teetalot ja erilaiset polut, reitit ja tapahtumat ovat ihan hyvä asia ihmisten viihtymisen kannalta, mutta niiden palveluita käyttäviä ihmisiä tarvitaan, siis työpaikkoja. Kun nykyinen panostus ei tunnu riittävän, on haettava sellaita henkilöä, jolla on osaamista ja kontaktit valmiina. Se ei ole keneltäkään pois, vaan on lisäresurssi, jollaista nyt tarvitaan. Etsikkoaika on valumassa käsistä.

Kuortti ja Heinolan ABC:n mäki ovat loistavia esimerkkejä siitä, mitä kunnollisella panostuksella voidaan saada aikaan.



Jostakin syystä katseeni kääntyy ihan ensimmäiseksi Heikki Laukkasen suuntaan. Hänen erinomaiset verkostonsa ovat sen verran tuoreessa muistissa, että jotain oikeasti isoa varmasti saataisiin Vehmaaseen rakennettua.
Moni voi sanoa, että katsotaan nyt kuitenkin joku aika. Ehkä niin, mutta sen "jonkun ajan" kuluttua ei ole enää mitään tehtävissä. Silloin kysymys kuuluu: kuka sammuttaa valot?

Ari Rautio
Juva