Lukijalta: Maaherrankadun hidasliikennekokeilu haittaa mikkeliläisten yrittäjien toimintaa

Mielipidekirjoituksessa (L-S 4.4.) annettiin Mikkelin kaupungin virkamiesten ja Mikke ry:n johdon suulla ymmärtää, ettei Maaherrankadun hidasliikennekokeilun yhteydessä vaikeuteta kadun varren ja lähialueiden yrittäjien toimintaa merkittävästi rajoittamalla autoilevien asiakkaiden pysäköintiä.

Katuosuudella on liikkeitä, joita erityisesti käyttävät puutteellisesti liikuntakykyiset vanhukset, kuten silmälääkäri sekä optikkoliike ja apteekki.

Myös matkailijat kulkevat autoilla ja hakevat palveluja ja esitteitä. Katuosuudella on 15 jatkuvassa käytössä olevaa pysäköintipaikkaa joita vähennettiin merkittävästi.

Paikkojen vähennys rajoittaa selkeästi asiointia alueen liikkeissä.

Yritysten liiketoiminta on kärsinyt merkittävästi jo kokeilun alkumetreillä. Kuka kantaa vastuun myynnin menetyksistä? Kokeilua on tarkoitus jatkaa 17.7. alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Tein liikkeissä kyselykierroksen kokeilun vaikutuksista. Minulle kerrottiin, että asiakkaita oli ollut 30—40 prosenttia vähemmän. Molempien kauppakeskusten johto on myös nähnyt kokeilun vahingoittavan liiketoimintaa, samoin torikauppiaat.

Toivon, että virkamiehet käyvät ensin keskustelun kadun yrittäjien kanssa ja miettivät kokeilun jatkamista sen jälkeen. Mikkeli ei tarvitse enää yhtään lisäuutista yrittäjävastaisesta toiminnasta.

Katu ei myöskään täytä toista tavoitetta viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisääjänä, vaan tuntuu enemmän ajoränniltä ja epämääräiseltä kukkalaatikko/penkki-sekamelskalta liikenteen seassa. Polkupyörillä ajetaan kävelyteillä ja suojateillä kuten ennenkin, uutta ränniä ei käytetä.

Viidenkymmen metrin päässä on tori ja kävelykatu. Niiden viihtyvyyteen kannattaisi satsata, koska ne ovat ympäristöjä, joissa viihdytään ja yhteisöllisyys kukoistaa eri tasoilla. Torikin on joskus valittu Suomen parhaaksi. Sitä kannattaisi jatkossakin vaalia.

Kesäsesonki on Mikkelissä vain kaksi kuukautta ja erittäin tärkeä kaikille liikeyrityksille.

Ei ole viisasta virkamiesten ja politiikkojen uskoa helsinkiläisten konsulttien ideoihin, jotka on kopioitu amerikkalaisista ja eurooppalaisista suurkaupungeista. Ne toimivat huonosti pinta-alaltaan laajassa ja pienen asukasmäärän Mikkelissä.

Maaseutukaupunkina meillä on omat vahvuutemme; metsä, vesi ja ruoka sekä historia ainutkertaisessa ympäristössä. Esitellään vahvuuksiamme ja tuetaan alueen yrittäjiä käyttämällä alueella tuotettuja tuotteita ja palveluja sekä suositellaan muillekin.

Virkamiesten ja päättäjien tehtävä on luoda yrittäjyyttä helpottavia elementtejä eikä päinvastoin. Yrittäjät itse tietävät ja päättävät, mitä tekevät.

Raimo Heinänen
yrittäjä
kaupunginvaltuutettu (ps.), konserni- ja elivoimajaoksen jäsen
Mikkeli