Mielipide: Tekeekö paikallinen sopiminen muka ihmeitä?

Kokoomuksen ja Elinkeinoelämän Keskusliiton jatkuvasti lanseeraama paikallinen sopiminen vaatinee hieman avaamista. Siis se, mitä he sillä tarkoittavat.

He vannovat sen lisäävän työllisyyttä ja kilpailukykyä lähes joka kommentissaan aivan rasittavuuteen asti, kertomatta suoraan mitä se tarkoittaa.

Sehän tarkoittaa sitä, että työpaikoilla voidaan sopia alan työehtosopimuksia alhaisemmista eduista, palkat mukaan lukien.

Pahimmillaan tämä johtaisi siihen, että erityisesti pienemmillä, jopa keskisuurilla työpaikoilla alennettaisiin työntekijän työehtoja ja palkkatasoa lähes mielin määrin työnantajan määrittelemän suhdanteen mukaan.

Sopiminen tarkoittaa käsitykseni mukaan sitä, että siinä on vähintään kaksi osapuolta. Sitä, että asioista sovitaan, ei määrätä.

Varsinkin pienissä työpaikoissa, missä usein ei ole edes työntekijöiden luottamusmiestä, jäisi työehtojen tulkinta yksinomaan työnantajan yksinvallaksi.

Selkeä johtopäätös olisi palkkatason alentaminen ja työehtojen kiristäminen. Tätäkö porvarillinen ”työväenpuolue” Kokoomus havittelee?

Tälläkin hetkellä palvelualoilla ja monilla muilla sektoreilla palkkataso on niin alhainen elinkustannuksiin verraten, että palkka ei edes riitä kattamaan elämän tärkeimpiä kustannuksia.

Mielestäni paikallisen sopimisen jankuttajat ovat tylyjä heikompiosaisten kyykyttäjiä.

Lisäksi työllisyys heikkenisi ja yhteiskunnan sosialiturvamenot lisääntyisi.

Mikäli kiinnostusta edellä mainituille työaloille ei nytkään ole, tuskin työllisyysaste niillä aloilla kovin helposti paranee. Epävarmuus työpaikoilla ja sosiaaliturvan tarve vain lisääntyisi

Paikallisen sopimisen ratkaisun jankuttaminen kaiken ratkaisuna on mielestäni vastuutonta ruikutusta.

Voitto Lyytikäinen

demari

Ristiina