Mielipide: Kuntapäättäjästä on tullut pilkkakirveiden maalitaulu

Vuosittain mediat tilaavat tutkimuksia Suomen arvostetuimmista ammateista.

Vuodesta toiseen suomalaiset ovat ilmaisseet luottavansa eniten palomieheen, sairaanhoitajaan, lääkäriin, poliisiin, opettajaan ja maanviljelijään.

Arvostetuimpien ammattien järjestys on vaihdellut, mutta listan viimeistä, vähiten arvostetuimman ammatin paikkaa, on hallinnut vuodesta toiseen poliitikko.

Mikä muuttaa edellä mainittujen ammattiryhmien edustajan epäluotettavaksi silloin, kun ammatissaan arvostettu henkilö kiinnostuu yhteisten asioiden hoitamisesta siinä määrin, että käyttää vapaa-aikaa ja osaamistaan kaikkien kuntalaisten edun eteen?

Poliittinen päätöksentekijä joutuu väistämättä tilanteeseen, jossa tehty päätös ei miellytä osaa kuntalaisista.

Vastuullisesti asioihin perehtynyt kuntapäättäjä saa tällöin usein kuulla kunniansa.

Suomen kuntahistoriassa eletään kautta aikojen haasteellisinta aikaa, etenkin talouden näkökulmasta. Kaikille ikäviä päätöksiä joudutaan tekemään poikkeuksellisen paljon.

Valitettavien, talouden realiteetit huomioivien päätösten vuoksi olen saanut paljon anonyymiä palautetta. Jokunen on ilmaissut näkemyksensä ryhdikkäästi omissa nimissään.

Tiedän myös muiden päättäjien saaneen palautetta. Perinteisten arvostelutermien lisäksi olen kuullut olevani muun muassa ”kuntaloinen”.

Kaikkia solvaustermejä ei voi lehteen painaa.

Anonyymi arvostelu on raukkamaista ja tuomittavaa.

Poliitikkojen arvostelusta vaikuttaa tulleen hyväksyttyä, osin jopa kansanhupia. Tämä on sivistysvaltiossa toteutettavan demokratian kannalta erittäin valitettavaa.

Sosiaalinen media ja tekstiviestipalstat ajoittain pursuavat arvostelua. Hauskimpana pidetään uusia, mielikuvituksellisia ilmaisuja, joilla yhteisiä asioita edistävää kuntapäättäjää mustamaalataan.

Myös anonyymit prepaid-tekstiviestit, -puhelut sekä ilmaissähköpostit ovat muodissa. On turha väittää etteikö arvostelu satuttaisi sen kohteeksi joutunutta. Anonyymi arvostelu on raukkamaista ja tuomittavaa.

Kiitos poliittisille päättäjille jotka epäkiitollisesta palautteesta huolimatta jaksavat käyttää aikaansa yhteisten asioiden hoitoon.

Erityiskiitos päättäjille jotka tekevät päätöksiä vastuullisesti, ilman poliittisia intohimoja, keskustellen ja asioista rakentavalla tavalla sopien. Valitukset, kantelut ja riitely eivät vie kaupunkiamme eteenpäin.

Poliitikon olisi helpointa lyhytnäköisesti miellyttää kuntalaisia vastustamalla kaikkia menojen leikkauksia.

Tämä ainoastaan oman poliittisen kannatuksen vaalimiseen perustuva päätöksenteko olisi kuitenkin vastuutonta ja nopein tie turmioon.

Eero Aho

kaupunginvaltuutettu, Essoten valtuuston puheenjohtaja (kok.)

Mikkeli