Mielipide: Jäähyväiset nykyiselle etuisuus- ja palvelutasolle

Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen 25 vuotta sitten. Äänestystä edeltävässä valtion ja liike-elämän varoin tehdyssä valtavassa kampanjassa luvattiin Suomelle loistavaa tulevaisuutta, sekä kansalle työtä, hyvää toimeentuloa ja turvallisuutta.

Toisin on käynyt. Suorittavan työn työpaikat ovat siirtyneet halvan työvoiman maihin. Tilalle on tullut muuta halvan palkkaustason töitä, joita tekevien tuloja täytyy täydentää asumis- ja toimeentulotuella. Työttömänä ja vajaatyöllistettynä on satoja tuhansia ihmisiä vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Lisäksi maahan on tullut suuri määrä ihmisiä täyttämään meidän vähiä työpaikkoja ja käyttämään meidän sosiaaliturvaamme.

Luvattua turvallisuuttakaan ei ole saatu, sillä vapaan liikkuvuuden ja huonon rajavalvonnan takia meille on pesiytynyt kansainvälistä kovaa väkivalta-, huume- ja omaisuusrikollisuutta ja jopa terrorismia.

Monien kuntien talous on kriisiytymässä, mikä tulee johtamaan rankkaan menojen karsintaan.

Valtion ja kuntien tulot eivät ole riittäneet kasvaviin menoihin, jonka takia ne ovat velkaantuneet kiihtyvään tahtiin. Monien kuntien talous on kriisiytymässä, mikä tulee johtamaan rankkaan menojen karsintaan.

Joskus tämä velaksi eläminen täytyy loppua ja se tietää ettei nykyistä sosiaaliturvan ja terveydenhuollon palvelutasoa voida ylläpitää. Se myös tarkoittaa sitä, että ei voida valita tarjotun työnteon tai koulutuksen ja työttömyyspäivärahan nauttimisen välillä.

Nykyisen turvatason ylläpito ja yhteiskunnan suuren velkamäärän hallinta edellyttäisi kahdeksankymmenen prosentin työllisyysastetta.

Jukka Pöyry

kaupunginvaltuutettu (kd.), Mikkeli