Mielipide: Sodan ja rauhan keskus Muisti ei ole tuhoamassa Mikkelin historiaa vaan pyrkii pitämään sen elävänä

Länsi-Savon mielipidepalstalla on käyty keskustelua Sodan ja rauhan keskus Muistin pihasuunnitelmista (L-S 26.8. ja L-S 28.8.).

Olemme iloisia siitä, että Muisti, Mikkelin historia ja kulttuuriympäristömme kiinnostavat.

Haluaisimme kuitenkin korjata ja täsmentää muutamia virheellisiä tietoja.

Entisen päämajakoulun piha-alueen, eli Sodan ja rauhan keskus Muistin tulevan etupihan suunnittelun periaatteena ja lähtökohtana on ollut nimenomaan historian kunnioittaminen.

Koulu ympäristöineen on historiallisesti merkittävä, ja on toisen maailmansodan aikaisessa asussaan piha-alueen nykyistä aitaa ja asfaltointia sekä pyörä- ja jätekatoksia lukuun ottamatta.

Pihasuunnitelman lähtökohtana on ollut säilyttää muistumat koulu- ja päämajakaudesta, vaikka käyttötarkoitus muuttuu.

Päämajamuseon edusta palautetaan hiekkapohjaiseksi ”paraatipihaksi”, joka oli koululaisten välituntipiha ja päämajakaudella katselmusten ja palkitsemisten paikka.

Alkuperäinen aita paasineen ja niitä yhdistävine tankoineen oli keveä. Samaa vaikutelmaa haetaan pihaan nyt asennettavilla kivipaasilla.

Alkuperäinen aita korvattiin nykyisellä kolmisenkymmentä vuotta sitten muuttuneiden turvallisuusmääräysten vuoksi.

Jatkosodan vuosina istutetut tammet säilytetään yhtä puuta lukuun ottamatta. Puiden kasvuolosuhteita parannetaan systemaattisella hoitosuunnitelmalla ja -toimenpiteillä.

Pihan ja talon muutostöiden suunnittelua on tehty laajassa, kaupungin tilapalvelujen johtamassa työryhmässä.

Mukana suunnittelussa ovat olleet Muistin henkilöstö, Mikkelin kaupunginpuutarhuri sekä arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy.

Museovirasto on ollut mukana kommentoimassa suunnitelmia jo hankevaiheesta lähtien.

Muisti on mikkeliläisten yhteinen asia.

Toivotamme kaikki tervetulleiksi keskustelemaan Sodan ja rauhan keskus Muistiin liittyvistä suunnitelmista ja myös esittämään omia ideoitaan avoimeen yleisö- ja keskustelutilaisuuteemme 18.9. klo 16.15-18.15.

Tilaisuus järjestetään Mikkelin yliopistokeskuksen auditoriossa, osoitteessa Lönnrotinkatu 7, 50100 Mikkeli.

Olli-Pekka Leskinen
toimitusjohtaja, Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy

Pia Puntanen
asiamies, Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö