Lukijalta: Lapsivaikutusten arviointi järjestelmälliseksi

Vaikutusten monipuolinen ennakkoarviointi kuuluu hyvään julkisen hallinnon päätöksentekoon. Ilman riittävää ja laadukasta vaikutusten arviointia ei voida puhua tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi jää kuitenkin hyvin usein vähälle huomiolle päätösten valmistelussa.

Lapsivaikutusten arviointi on osa ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Sen erityispiirteenä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa edellytetty lapsen edun ensisijaisuuden periaate. Lasten edut eivät ole mielipidekysymyksiä vaan ne on selvitettävä. Lapsivaikutusten arviointi on väline lasten etujen selvittämiseen.

Lapsivaikutusten arvioinnin lisääminen on ollut kirjattuna jo useamman hallituksen ohjelmaan. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan kesäkuun alussa julkaisema selvitys kuitenkin osoittaa, ettei lapsivaikutuksia arvioida systemaattisesti hallituksen esityksissä. Niissäkin tapauksissa, joissa arviointia on tehty, se on yleensä jäänyt kapeaksi tai pintapuoliseksi. Lisäksi tunnistettuja vaikutuksia saatetaan jättää huomiotta. Näin tapahtui muun muassa varhaiskasvatus- ja koulutusleikkauksista päätettäessä.

On hienoa, että uudessa hallitusohjelmassa sitoudutaan arvioimaan päätösten lapsivaikutuksia. On kuitenkin varmistettava, ettei hallitusohjelman lupaus jää tälläkin kertaa kuolleeksi kirjaimeksi. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi on sisällytettävä lainsäädännön ja budjetin valmistelun ohjeistuksiin ja koulutuksiin, ja ministeriöiden johdon on sitouduttava arviointien toteuttamiseen. Myös kunnat ja tulevat maakunnat tarvitsevat koulutusta ja tukea lapsivaikutusten arviointiin.

Hallinnossa tarvitaan tahtotilaa vaikutusten arviointeihin sitoutumiseen ja arvioinnin kehittämiseen. Ilman toimintakulttuurin muutosta lapsivaikutusten ja muu ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi jää edelleen retoriikan tasolle.

Esa Iivonen
johtava asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirsi Pollari
erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Viivi Tikanmäki
asiantuntija, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö