Mielipide: Mikkelin uusi aamu

St Michel -ravit käytiin ennätysten murskajaisten merkeissä. Uudistettu kavioura palautti radan maineen maailman nopeimpana ja odotukset ensi vuoden 40-vuotisjuhlaraveista ovat korkealla. Onnistunut raviviikonloppu pysäytti miettimään kotikaupungin tulevaisuudennäkymiä laajemminkin. Onko edessämme menetetty vuosikymmen ja vääjäämätön taantuminen kriisikunnaksi vai onko Mikkelillä sittenkin tulevaisuutta ja toivoa?

Mietitäänpä mitä kaupungissa tapahtuu seuraavan kolmen vuoden aikana. Jo tänä syksynä valmistuu kaupungin historian kallein yksittäinen investointi, Metsä-Sairilaan sijoittuva jäteveden puhdistuslaitos. Se turvaa elintärkeän peruspalvelun vuosikymmeniksi ja osaltaan kohentaa vesistön tilaa. Laitoksen ympärille kehittyy "Sinisen biotalouden keskus", joka tuo kaivattuja työpaikkoja ja vauhdittaa "Ecosairila"-konseptia. Puhdistamon siirron jälkeen kaupunki voi aloittaa Kenkäveronniemen ja siihen kytkeytyvän Satamalahden kokonaissuunnittelun asumisen ja liiketoiminnan kasvua silmälläpitäen. Metsä-Sairilassa käynnistyy myös Biosairilan biokaasutuotanto. Haukivuorella on Biohauki tuottanut liikennepolttoainetta juhannukselta alkaen, joten pian Mikkelissä ajetaan aidosti paikallisella biokaasulla.

Viitostien uusi linjaus valmistuu ensi vuonna mahdollistaen tilaa vievien kaupan yksiköiden, kuten Bilteman, sijoittumisen sen varteen. Muita valmistuvia investointeja ovat Kalevankankaan kuplahalli ja valtakunnallisesti merkittävä sotahistorian vetovoimakohde Muisti. Koronakriisin helpottaessa kulttuurimatkailijoita kaupunkiin tuovat kaupunginorkesterin suurponnistus, "Elinan surma"-ooppera sekä teatterin ja Mikaelin kiinnostavat ohjelmistot.

Matkailijavirtojen odotetaan suuntautuvan suosittujen Kenkäveron ja Visulahden lisäksi myös uusiutuvaan Mikkelipuistoon. Farmari-messut on kesän 2022 suurtapahtuma.

Sairaalakampus on kokonaisuudessaan valmis vuonna 2022, kun Mielentalo otetaan käyttöön. Samoin valmistuu pitkään kiistelty siilokortteli. Puuhybridirakenteeseen perustuva Urpolan aluekoulu nousee vuonna 2023. Nostokurkia ja vasaranpauketta on odotettavissa myös Suomen Pankin korttelissa, Pankalammen "hobittikylässä", Meijeripuistossa ja alati kasvavalla asuntomessualueella.

Runeberginaukion lisäksi uudisrakentamiselle tulee tilaa, kun Pankalammen terveyskeskus, Tuukkalan sairaala ja Urheilupuiston koulu puretaan. Uutta käyttötarkoitusta haetaan Graniittitalolle, Kyyhkylään ja myöhemmin Moisioon. Etätyöbuumiin vastaa Pönttölän "Creative village".

Kantakaupunkiin kohdistuvat mittavat investoinnit ja panostukset elinvoimaan viestivät tulevaisuudenuskosta. On kuitenkin hyvä muistaa, että Mikkeli on maaseutukaupunki. Etätyö, monipaikkaisuus, matkailusektorin vahvistaminen, lähiruuan tuottaminen sekä yritysten työvoiman saannin turvaaminen toteutuvat vain jos myös pitäjien pienet tarpeet otetaan huomioon ja kaupunki kykenee uudistamaan toimintatapaansa.

Laitetaan Ristiinan yleiskaava kuntoon, uudistetaan rakennusjärjestystä ja helpotetaan rantarakentamista. Säilytetään elinvoimaa tukevat peruspalvelut ja lähidemokratian toimivuus. Pian päätetään pienten lasten koulupolusta Suomenniemellä, kirjastopalveluista Otavassa, päivähoidosta Rahulassa, liikuntamahdollisuuksista Ihastjärvellä ja aluejohtokunnista.

Tarkkaa taloudenpitoa tulee yhä jatkaa, mutta omin voimin emme pysty enää rakentamaan siltaa yli synkän sotevirran. Maakuntakeskuksemme menestys on nyt pitkälti valtioneuvoston käsissä. "Auta miestä mäessä, älä mäen alla."

Jos tämä vanha viisaus sisäistetään valtionhallinnossa, on Mikkelillä Saimaan sylissä, yhtenäisen Etelä-Savon sydämessä, valoisa uusi aamu edessä.

Petri Pekonen

kaupunginhallituksen jäsen (kesk.), Mikkeli