Mielipide: Mikkelin kannattaa keskittyä perusasioiden laadukkaaseen kehittämiseen

Olen ymmälläni Mikkelin valtuuston päätöksenteon seurauksista.

Olen yrittänyt saada muutamilta virkamiehiltä ja päättäjiltä vastauksen kysymykseen, mitä tarkoittaa valtuuston käsittääkseni yksimielinen päätös olla leikkaamatta tuntikehyksestä talousarviokokouksessa 9.12.2019.

Seuraavalla viikolla tietoon tuli, että perusopetuksesta suunnitellaan leikattavaksi kaksi tuntia. Tällä olisi suuri vaikutus käytännön opetus- ja kasvatustyöhön, kun pienryhmien purkamisen taki tukea tarvitsevat oppilaat sijoitettaisiin suurehkoihin yleisopetuksen ryhmiin, osin ilman mitään tukea.

Joidenkin kohteiden päätöksenteossa tuntui olevan kuninkaan kulubudjetti, mutta kerjäläisen kassavarat.

Moni koulu ottaa vastaan erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, samoin lakkautetuista kouluista siirtyviä. Tämä vaatii suunnatonta venymistä opettajilta ja oppilailta.

Ahtaisiin luokkiin on vaikea sijoittaa lähes 30 oppilaan ryhmiä. Ahtautta on myös käytävillä ja yhteisissä tiloissa.

Kun oppilas ei saa apua ja tukea ajoissa, koulumenestys heikentyy, kiinnostus opiskeluun hiipuu ja tilalle voi tulla syrjäytyminen, masennus sekä häiriköinti tunneilla.

Sairaalakoulu ja erikoissairaanhoito ovat todella kalliita verrattuna avustajien tai inhimillisten ryhmäkokojen vaikutuksiin.

Joulukuun talousarviokokous käsitteli ja äänesti noin prosentin osuutta kokonaisbudjetista. Kolme kirjastoa lakkautettiin, samalla Ristiinan lukio.

Olisiko ollut mahdollista kokeilla itsepalvelukirjastoja Suomenniemen onnistuneen mallin mukaan? Valitettavasti ehdotus ei saanut kannatusta riittävästi.

Olemme peräänkuuluttaneet kansalaisten osallisuutta ja aktiivisuutta. Oli surullista nauttia ns. hautajaismehut koulutettujen ja ahkerien Kalevankankaan koulun Kirjastokamujen kanssa ja samalla jäädyttää heidän virkapaitansa.

Joillekin lakkauttamisen puolesta puhuneille Kalevankankaan kirjasto tuntui olevan merkityksetön, mutta kaikille koulun ja lähiympäristön henkilöille se oli todella arvokas lainaamisen, tiedonhaun, yhdessäolon ja kouluajan jälkeen kyydin odottamispaikkana.

Myös Lähemäen ja Rantakylän kirjastoilla on suuri merkitys alueen asukkaille. Olen todella surullinen Lukemisen unelmavuoden loppuhuipennuksesta.

Olemme sijoittaneet 50—60 miljoonaa euroa Kalevankankaan kampukselle. Sen pitäisi jotenkin näkyä kaupungin taloudessa.

Lentokenttä pitää saada tuottamaan näkyvästi, jotta kaupungin kannattaa sitä ylläpitää. Tyhjillään olevista rakennuksista olisi pikimmiten päästävä eroon myymällä tai purkamalla ne. Valittavasti rahaa ei riitä purkamiseen.

Samaan aikaan kiinteistöjen ja teiden korjausvelka kasvaa. Joidenkin kohteiden päätöksenteossa tuntui olevan kuninkaan kulubudjetti, mutta kerjäläisen kassavarat.

Peruspalvelujen turvaaminen sekä tasapaino liikunnan ja kulttuurin kehittämisen välillä voisi olla missiomme aloittaessamme uutta vuosikymmentä. Kulttuuripalveluilla on todistetusti suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille.

Matkailusta voisi löytyä vetovoimaa yhdistämällä eri matkailuyrittäjien voimavarat entistä enemmän esimerkiksi luontomatkailupaketteihin.

Olisi järkevää keskittyä perusasioiden laadukkaaseen kehittämiseen.

Mikkelin vetovoimaan vaikuttavat upea luonto, hyvä sijainti, viihtyisät asuinympäristöt ja hyvät peruspalvelut. Ihmisen tulee olla keskiössä kaupunkia kehitettäessä ja luottamusta rakennettaessa.

Marita Hokkanen

kaupunginvaltuutettu (sd. sit.), Kalevankankaan koulun opettaja

Mikkeli