Mielipide: Verkkokalastajia ei haluta kuulla kun norpan suojelemisesta päätetään

Media myllyttää uusia kalastusrajoituksia. Suojelijat vaativat verkkorajoituksia myös heinäkuulle, muuten ei norppa pelastu.

Tämä siitä huolimatta, että suojelutavoitteissa ollaan monta vuotta edellä. Kuvioon ei sovi verkkokalastajan mielipide.

Kansanedustajat on ahdistettu nurkkaan kyllä vai ei -kysymyksillä.

Vastauksista näkee, kuka suhtautuu asiaan tunteella ja kuka ajattelee maalla eläjää.

Rajoitusasetuspäätöksen tekee maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Mutta yksikin suojelua kannattava edustaja on eduksi rajoituspolitiikan toteuttamiselle.

Suojelijoihin eivät rajoitukset usein vaikuta mitenkään. Osa ei tunne paikallista elämää eikä ole edes käynyt Saimaalla.

Norppa on tuttu live-kamerasta. Suojeluvaatimukset perustuvat WWF:n ja median julkaisuihin. Niiden perusteella Saimaalla saadaan verkoilla saaliiksi vain kuutteja.

Heidän mielestään kalat saa kaupasta, ei tarvita pyydyksiä eikä kalastajia. Saimaa pyhitettäköön norpille.

Lepän asettama suojelutyöryhmä on lähes täynnä ammattisuojelijoita ja hälläväliä-asenteella suhtautuvia järjestöjen edustajia.

Yhtään verkkokalastajaa suojelualueelta ei ole ryhmään otettu, vaikka juuri hänen kohdallaan rajoitukset ovat erittäin kielteisiä. Soraääniä ei hyväksytä.

Työryhmän esitys rajoituksista on lähes varmasti Lepän päätös, se takaa Bemarin takapenkin jatkossa.

Hälläväliä-edustajatkin todennäköisesti hyväksyvät suojeluvaatimukset, vaikka kylillä ovat sitä mieltä, että suojelutoimet ovat ylimitoitettuja.

Asiassa ei tarvita konsensusta vaan kannanottoja myös niiden puolesta, jotka hyödyntävät kotimaista kalaa.

Maallikoiden tulisi vaatia puolueeton norppalaskenta.

Nykyinen noin 400 yksilöä on suojelijoiden keskenään sopima luku, totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kiinnostavaa on, mikä on norppien lopullinen lukumäärä, jolloin rajoituksista voidaan luopua.

Martti Laine

Puumala Lieviskä