Mielipide: Tolkkua lainanantoon

Lainan takaisinmaksusta on vastuussa ensisijaisesti velallinen. Sen varalta ettei velallinen pysty, kykene tai halua maksaa velkaansa, vaaditaan vakuus, joka on reaalivakuus tai takaajia.

Lainan takaisinmaksusta on vastuussa ensisijaisesti velallinen. Sen varalta ettei velallinen pysty, kykene tai halua maksaa velkaansa, vaaditaan vakuus, joka on reaalivakuus tai takaajia.
Maksuhäiriöisten määrä on kovassa kasvussa myös Etelä-Savossa, kertoi Länsi-Savo muutama päivä sitten. En ole nähnyt enempää Finanssivalvonnan kuin Suomen Pankinkaan, muutamaa julkilausumaa lukuunottamatta, puuttuvan tehtäviensä edellyttämiin valvontavelvollisuuksiin.
Entisenä pankkimiehenä minua on ihmetyttänyt mainonta ”lainaa jopa 50 000 euroa ilman vakuutta”, nosto tilille puhelimella, velallista näkemättä. Oikeusministeri Antti Häkkänen kertoi televisiossa että ”jotakin pitäisi tehdä” Olen perustanut toimikunnan asiaa pohtimaan.
Ehkä vihdoin saadaan aikaiseksi pitkään suunnitelmissa ollut rekisteri, josta selviäisi velallisen kaikki luotot uuden luoton myöntämisen perusteeksi?
Tammi-kesäkuussa oli yksin Asiakastieto Oy:n rekisterissä lähes miljoona asiakasta joilla oli maksuhäiriömerkintöjä eli sama määrä on koronkiskonnan, perintäyhtiöitten kynittävänä, jokaiseen tapaukseen liittyviä inhimillisiä tragedioita huomioimatta.
Monet tahot syyttävät maksuhäiriöistä lyhennysvapaita asuntolainoja. En usko että kovin monta asuntolainaa on maksuhäiriörekisterissä, sillä korot ovat alhaalla ja asunto ensisijaisena vakuutena.
Muistan aikoinaan kun Osuuspankin silloinen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kalle Riepponen neuvoi nuorta pankkimiestä: ”Jos ei ole tolkkua lainan pyytäjällä sitä pitää olla lainan antajalla”.
Onhan meillä nyt onneksi juureva oikeusministeri, lakien laatija parhaasta päästä!

Jouko Rönkä
Helsinki-Kangasniemi

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo