Lukijalta: Kansan ei pidä tukea lakkoilijoita

Ammattiyhdistysliike on takajaloillaan. Koko rintamana vastustetaan hallituksen keskeneräistä lakiesitystä irtisanomisen helpottamiseksi pienissä yrityksissä. Tarkoitus on rohkaista yrittäjiä palkkaamaan tarvitsemaansa lisäväkeä ilman pelkoa vaikeista jälkiseurauksista.

Ammattiyhdistysliike vastustaa, vaikka yrittäjien asema ei sitä kiinnosta pätkääkään. Entinen työministeri Lauri Ihalainen nimitti lakia ”pärstäkerroinlaiksi”, yrittäjäthän ovat ay-liikkeen mielestä pelkkiä verenimijöitä ja työväen kyykyttäjiä.

Työmarkkinasoppa on kiehumassa yli äyräiden. Tilanne muistuttaa vuotta 1918, jolloin SDP nousi kapinaan laillista hallitusta vastaan ja syötti kansalle valheellista tietoa, aivan kuin ay-liike nyt. Järjen ääni tuntuu hukkuvan.

Ihalainen oli edellisen hallituksen arvostetuimpia ministereitä. Miksi? Hän oli aitiopaikalla seuraamassa SAK:in puheenjohtajana, kun Suomi syöksyi historiansa syvimpään lamaan ja oli suistua kuiluun. Yritykset kaatuivat ja työttömiä oli pahimmillaan yli puoli miljoonaa.

Ay-liike ei kanna mitään vastuuta tekemisistään ja nyt se on noussut hallitusta ja eduskuntaa vastaan, jotka ovat meidän, vaaleilla valitsemat. Eli onko ay-liike myös Suomen kansaa vastaan?

Meidän kansalaisten tulisi vetää pois tukemme lakkoilijoilta ja heidän johtajiltaan, jotka tuntuvat kuin ihmeen kaupalla valikoituvan aina vasemmiston jäsenistä. Kyllä työväkeen kuuluu muidenkin puolueiden kannattajia, mutta heidän äänensä ei kuulu.

Ammattiyhdistys pitäisi saada vastuulliseksi laittomien lakkojen aiheuttamista vahingoista täysimääräisesti ja verovapaus poistaa vahinkoa aiheuttavalta yhdistykseltä.

Ja yrittäjille täysi tuki hallituksen myötä. Vaatii uskallusta ryhtyä yrittäjäksi ja mitä laajempi yrittäjäkenttä on, sitä paremmin Suomi voi.

Yrittäjälle hyvä työntekijä on kullan arvoinen ja yhteinen päämäärä yrityksen menestykseksi sitoo yhteen. Siihen ei ay-jäsenyyttä tarvita.

Marja-Leena Ranta
Mäntyharju