Lukijalta: Kansanedustajan mustamaalaus kohdistui aivan aiheetta yhteen urheiluseuraan

Maanantain 13.3. Länsi-Savossa oli järkyttävä uutinen siitä, miten kevein eväin poliitikko voi lähteä mustamaalaamaan urheiluseuraa ja uhkailla kaupungin myöntämän liikuntapaikka-avustuksen lopettamisella.

Tarkoitan uutista kansanedustaja Satu Taavitsaisen Facebook-päivityksestä, missä hän kommentoi sunnuntain 12.3. uutista Kalevankankaan ladulla koiraansa ulkoiluttaneen naisen ja hiihtäjän välisestä tapahtumasta, josta on olemassa vain toisen osapuolen näkemys.

Lehden mukaan ”Taavitsainen vaatii kommenteissaan Mikkelin Hiihtäjien kaupungin avustusten poistamista, elleivät he saa jäsentensä käytöstapoja muuttumaan.”

On omituista, että Taavitsaisen ”laturaivo” kohdistuu Mikkelin Hiihtäjiin, ellei väitetty lyöjä ole hiihtoseuran jäsen. Onko Taavitsainen selvittänyt asian? Ellei ole, voidaan yhtä hyvin olettaa, että koiraansa ladulla ulkoiluttanut nainen on Sdp:n jäsen ja näin ollen voidaan vaatia puoluetuen lakkauttamista kyseiseltä puolueelta.

Olisikohan Taavitsaisen syytä kertoa lapselleen, ettei ladulla kävely kuulu hyviin tapoihin eikä varsinkaan kaupungin verovaroilla kunnostamilla laduilla missä se on kieltomerkeilläkin osoitettu.

Iltalehden 13.3. mukaan tämä lienee turha toivo. Taavitsainen unelmoi menevänsä Kalevankankaalle kävelemään ladulle koiransa kanssa jotta tapaisi hiihtäjän ja saisi antaa hänelle opetuksen.

Aika härskiä puhetta kansanedustajalta, jonka luulisi lakien säätäjänä tuntevan jonkinlaista kunnioitusta olemassa olevia lakeja kohtaan.

Muistutukseksi ote järjestyslain 14. pykälästä: Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.

Veikko Miettinen
Mikkeli

Uusimmat uutiset