Mielipide: Pokemon No-Go

Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta uuden Pokemon Go -mobiilipeli, joka on saanut myös suomalaiset villiintymään. Ihmiset ovat alkaneet metsästämään virtuaalisia Pokemon-hahmoja, jotka on tietotekniikan avulla sijoitettu tosimaailman.

Peli on vienyt ihmiset mukanaan niin, että jopa puolustusvoimat ja poliisi ovat ottaneet kantaa pelin vaaroihin. Vaikuttaa siltä, että kansamme viis veisaa varoituksista. Pelin vuoksi on kielletyille ja aidatuille alueille tunkeuduttu.

Lisäksi on raportoitu useista liikenteen vaaratilanteista jotka ovat aiheutuneet, kun Pokemoneja on tavoiteltu pyörällä tai autolla ajaen. Pelin pelaajat vaikuttavat olevan valmiita vaarantamaan oman sekä kanssa-autoilijoiden turvallisuuden virtuaalisten Pokemonien vuoksi.

Elämme Suomessa parasta marjastus- ja sienestysaikaa, mutta nykyihminen vaikuttaa saavan suuremman tyydytyksen kaupunkiympäristöstä kerätystä virtuaalisesta hahmosta, kuin puhtaasta luonnosta ja maistuvista metsän antimista.

Murehdimme, että pian Suomeen saapuu thaimaalaisia marjanpoimijoita ”ryöväämään” metsiemme antimia, mutta emme huolestu siitä kuinka pelisovellus hallitsee tuhansien nuorten elämää. Keräämme mieluummin Pokemoneja kuin puolukoita.

Huolestuttavaa on, että Pokemon-vouhotukseen ovat lähteneet mukaan myös kännykkäsukupolvilapsien vanhemmat. Lapsia ajelutetaan pitkin kaupunkia metsästämässä kuvitteellisia hahmoja.

Tulevaisuuden suomalaisista kasvatetaankin parempia Pokemon-kerääjiä, kuin marjastajia.

Pelin puolestajapuhujat kehuvat pelin saavan lapset liikkumaan ja koko perheen yhteisen harrastuksen pariin.

Liikunta on aina ehdottoman kannatettavaa, mutta kun se tapahtuu täysin tietotekniikan ehdoilla, on yhtälö vaarallinen. En kritisoi itse peliä, ilmaisen vain huoleni siitä kuinka tietotekniikka pian hallitsee ihmisiä.

Ennustan, että vielä koittaa meille Suomeenkin ajat jolloin taito metsästää, kalastaa ja viljellä maata nousee arvoon arvaamattomaan. Kun se aika tulee, ei Pokemon meitä silloin ruoki eikä pelasta!

Eero Aho
Kaupunginvaltuutettu (Kok.)
Mikkeli

Laura Pylvänäinen

Luetuimmat