Mielipide: Liian vähäinen kalastus lisää sinilevää Saimaassa

Saimaan, Sisä-Suomen suurimman kalantuotantolaitoksen, lopputuote on sinilevä.

Lietvedellä rannassamme vihreät levänauhat koristivat rantoja 16 vuorokauden ajan kesän ja syksyn aikana.

Pistohiekalla syys-lokakuun vaihteessa levät näkyivät ohi ajaviin autoihin. Toivotaan, että tuleva saunamaailma rakentaa maauimalan levän esiintymisajoiksi.

Levien vuosiesiintymä on lisääntynyt kolmella vuorokaudella vuodessa. Tämä on seuraus kalakantojen minimaalisesta hyödyntämisestä.

Kalastus poistaisi ravinteita vesistöstä ja harvennettuna auttaisi kasvisplanktonia syövän eläinplanktonin lisääntymistä.

Nyt toisen kerran kutenut muikku on 12-senttinen ja hottamuikku 7–8 -senttinen. Järvessä on liian paljon eläinplanktonia syöviä kaloja ja pohjasta ravinteita pöllyttäviä särkikaloja.

Joka vuosi järveen kuolee suurin piirtein järven vuodessa tuottamaa kalaa vastaava määrä, joka vapauttaa ravinteet uuteen kiertoon. Hitaasti kuollut kala ei nouse pintaan, vaan painuu pohjaan.

Kalakantojen hyödyntäminen nykyisillä säännöillä ei ole taloudellisesti kannattavaa muuten paitsi troolilla. Silläkin se on kannattavaa vain muikun ollessa kooltaan kauppakuntoista.

Pienikokoisen muikun vuosina vaihtoehtoiset kalastusmuodot ovat olemattomat. Myös kotitarvekalastuskulttuuri on lopetettu kalavesien omistajilta pakkosuojelulla.

Viimeinen niitti oli lahtivesien kevätkalastuskielto, joka päästää esimerkiksi lahnat rauhassa kutemaan.

Se vei vesialueen omistajilta viimeisenkin uskon poliittisiin päätöksentekijöihin.

Kauko Närhi

Puumala