Lukijalta: Mihin katosi demarikellokkaiden ja lakkokenraalien suhteellisuudentaju?

Aly hoi, järki älä jätä! Vanha sanonta on tullut mieleen, kun on seurannut demarikellokkaiden ja ay-liikkeen nokkamiesten toimintaa.

Keinoja kaihtamatta on yhteisvoimin yritetty kampittaa Sipilän hallituksen yritys saada sote-uudistus vihdoin päätökseen. Eräänä paikallisena esimerkkinä Satu Taavitsaisen haastattelu (L-S 4.10.), jonka otsikko oli paljonpuhuva: ”Sote-paketti ei valmistu”.

Taavitsainen ”levitti väärää tietoa ja epävarmuutta”, kuten viisi maakuntamme keskustavaikuttajaa osoitti selkeästi (L-S 8.10.).

Esimerkkinä mainittiin väite, että hallitus esittäisi 30 prosentin korotuksia lääkintähuollon asiakasmaksuihin. Se kumottiin yksityiskohtaisin asiaperustein.

Haastattelu oli lähinnä härskiä vaalipropagandaa. Siitä oli kaukana köyhien ja vähäosaisten puolesta puhuminen, jota taavitsainen on mainostanut tekevänsä.

Ay-liike, SAK etunenässä, on kiirehtinyt demareitten avuksi Sipilän hallituksen mustamaalaamiseksi tai kaatamiseksi. Tikun nokkaan on nostettu hallituksen esitys irtisanomissuojasta alle 10 hengen yrityksille.

Työllisyyttä edistävän esityksen takaisin vetämiseksi on masinoitu työnseisauksia ja tukilakkoja. Vaikka hallitus on saanut selkeän tuen eduskunnalta työllisyyspolitiikalleen, ay-pomot uhkailevat vieläkin lakkotoimilla.

Demarikansanedustajat ovat samassa rintamassa, sahaamassa omaa oksaansa.

Mihin on kadonnut demarikellokkaiden ja lakkokenraaleiden suhteellisuudentaju? Eivätkö he pysty näkemään metsää puilta? Vaahdotaan pienestä sivuasiasta, eikä nähdä suurta kokonaisuutta.

Eikö pitäisi yhteisvoimin hoitaa koko kansakunnan etua ja saada sote-uudistus päätökseen? Ketä sen kampittaminen tässä vaiheessa hyödyttäisi?

Mitenkähän suu pantaisiin, jos edellä mainitut riidanhaastajat joutuisivat muutamaksi kuukaudeksi itänaapurin ammattiyhdistysten ja opposition riveihin? Haastamaan Putinin hallituksen esityksiä lakkouhkauksillaan? Taitaisi hymy hyytyä.

Onneksi meillä on Suomessa vielä toimiva demokratia, jos sen mukaisesti vain haluttaisiin ja rohjettaisiin elää.

Seppo Väisänen
rovasti, missiologian tohtori
Mikkeli