Mielipide: Avohakkuita ei tarvita

On upeaa, että joku todellinen luonnon asiantuntija uskaltaa kertoa arvostetun mielipiteensä metsien käsittelystä vellovaan keskusteluun.

Olen metsänomistajana aivan samaa mieltä Erkki Lähteen kanssa siitä, että avohakkuut olisi jätettävä sellaisilla mailla, jossa jatkuvan kasvatuksen menetelmää voidaan soveltaa.

Uskon että kohta suurin osa meistä puunomistajistakin oivaltaa tämän.

Sitten huomiota kiinnitetään entistä enemmän myös metsien moninaiskäyttöön laajojen myllerrettyjen jalankulun huonojalkaisilta saatikka liikuntavammaisilta estävien aukkojen sijaan; marjastukseen, sienestykseen ja ennen kaikkea virkistäytymiseen.

Samalla olisi kiellettävä heti metsäojitukset ja jo tehtyjen ojien perkaukset, joita on holtittomasti tehty vuosikymmenten ajan yrittämättäkään ottaa humusta talteen.

Tällä vastuuttomalla toiminnalla on tosiasiallisesti tuhottu kaikki pienvetemme.

Jukka Kietäväinen

Luetuimmat