Mielipide: Haukivuori tarvitsee neuvolapalvelut

Kritisoimme Essoten päätöstä lakkauttaa neuvolapalvelut Haukivuorella.

Perusneuvolapalveluiden siirto Mikkeliin hankaloittaa suuresti perheiden arkea Haukivuorella, koska kaikilla ei ole omaa autoa ja julkiset kulkuyhteydet ovat todella huonot.

Pienten lasten kanssa kulkeminen Haukivuorelta Mikkeliin kuormittaa vanhempia sekä lapsia kohtuuttoman paljon.

Työssä käyvien vanhempien työaikaa kuluu neuvolakäynteihin tunteja ja perheen kotihoidossa olevat muut lapset on hankala kuljettaa mukana neuvolakäynneille Mikkeliin.

Perusneuvolapalvelut on säilytettävä lähipalveluna.

Terveydenhoitajan on helpompi tulla Haukivuorelle kuin lasten kuljettaminen kaupunkiin. Se on järkevää myös ilmaston kannalta.

Sama henkilö työskentelee joka tapauksessa kouluterveydenhoitajana Haukivuoren yhtenäiskoulussa, jossa on 150 oppilasta.

Lastenneuvolan asiakasmäärä Haukivuoren oppilasalueella on lähes 100 vuonna 2013-2019 syntyneiden mukaan.

Jos tilakustannuksissa halutaan säästää, eivätkö neuvolapalvelut voisi sijoittaa kouluterveydenhuollon tiloihin?

Maaseudun vetovoima on ollut mukavassa nosteessa myös Haukivuorella. Haukivuoren vahvuuksiin kuuluu uusi upea päiväkoti ja melko uusi koulurakennus, mutta neuvolapalveluiden lakkautus on suuri puute.

Henna Kääriäinen

Nuppulan päiväkodin vanhempaintoimikunta

Haukivuori, Mikkeli