Lukijalta: Norppapopulaatio saavuttanut tavoitteen

Viime päivien median sivuja on täyttänyt neljän kuutin kuolema verkkoihin. Harmillinen uutinen, mutta kyllä sen voisi uutisoida ilman vastakkainasettelua sekä provosointia ja samalla kertoa hieman laajemmin, kuinka paljon norpat ovat lisääntyneet eikä päätyä jo ennakolta lukkoon lyötyihin arvioihin.

Parikymmentä vuotta sitten, kun norpan suojelu voimallisesti käynnistyi, tavoitteeksi asetettiin vuoteen 2025 mennessä 400 kappaleen norppapopulaatio, jolloin kanta olisi turvattu. Perustettiin muun muassa Koloveden kansallispuisto turvaamaan norpan säilyminen.

Silloin Kolovedellä oli norppia runsaasti ja jopa omassa rannassamme keväällä jäällä loikoili norpat säännöllisesti parhaimmillaan kolme rinnakkain.

Viime keväänä Kolovedeltä löydettiin yksi kuutti! Se siitä suojelusta, ja kun Kolovedellä ei ole saanut liikkua kesäisin pariin kymmeneen vuoteen moottorilla muut kuin luonnonsuojelijat. Kun liikkumisrajoitteista ei ole todettu olleen hyötyä, päinvastoin vain haittaa matkailuelinkeinolle, se joutaisi purkaa.

Norpat liikkuvat, lisääntyvät ja kuolevat luonnon ehtojen mukaan. Sattuu vain tapahtumaan, että Pihlajavedelle on keskittynyt tiheä norppakanta, mistä kertoo niiden laumoittuminen.

Nyt viimeisen viiden vuoden ajan on toitotettu kannan olevan 380–400 kappaletta eli kanta ei voi kasvaa yli 400 yksilön! Noin kymmenen vuotta sitten muun muassa Linnasaaren eläkkeelle siirtynyt vartija esitti Erä-lehdessä arvionsa yli 500 sadan norpan määrästä. Tuota lukua hän ei voinut virka-aikanaan esittää, koska se olisi loukannut Metsähallituksen virallista kantaa.

Vielä vuonna 2013 Metsähallituksen kanta oli se, että pyydyskuolemiin ilmoitetut norpat vastasivat todellisuutta. Kimmo Ohtosen ja Jouni Koskelan sanoma perustuu Metsähallituksen tilastoihin eli todettuja pyydyskuolemia on vuosien 2005–2019 välisenä aikana noin 70 ja lisäävät, että todellisuudessa verkkokuolemien määrä on kolminkertainen ilmitulleisiin.

Se on hyvin harkitsematon ja edesvastuuton kannanotto. Samaan aikaan Metsähallituksen tilastojen mukaan syntyneitä kuutteja on lähes 1 000, mutta todellinen määrä lienee jos nyt ei kolminkertainen niin vähintään 20–30 prosenttia suurempi, kun kaikkia syntyneitä kuutteja ei voida löytää eikä kaikkia ilmoiteta. Joka tapauksessa verkkokuolemat eivät ole norppakannan kehityksen este.

On pidettävä luonnollisena tosin valitettavana, että norppakannan voimakas kasvu näkyy myös kuolleisuudessa muodossa ja toisessa. Valitettavasti mitään ei ole opittu parantuneesta yhteistyöstä paikallisten ihmisten ja Metsähallituksen kanssa, vaan annettu ohjat taas niin sanotuille norppatutkijoille ja some-populisteille tavoitteena käyttää nykyistä poliittista tilannetta hyväksi, mistä vain norppa kärsii.

Nykylainsäädäntö ja kalastusrajoitukset ovat turvanneet norppien turvallisen lisääntymisen ennakoitua nopeammin ja sitä tulisi rakentavasti vaalia. Norppakanta on saavuttanut tavoitellun määrän eikä se ole enää uhanalainen.

Aimo Paukkonen,
Eläkeläinen Koloveden rannalla