Lukijalta: Elinkaarimallirakentaminen ei ole koulumaailmassakaan pelkkä urakka vaan kokonaisen palvelun tarjoaminen

Mikkelin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Someron mielipidekirjoitus (L-S 12.4.) antoi hieman harhaisen kuvan elinkaarimallista.

Toimiessani Lemminkäisen elinkaariliiketoiminnan johtajana organisaationi vastuulla oli noin 500 miljoonan euron elinkaarihankkeet.

Olen ollut mukana lähes kaikissa Suomessa tarjotuissa elinkaarihankkeissa tarjoajana tai toteuttajana.

Elinkaarimalli on ainoa, jossa veronmaksajien rahoja käytetään vain toteutuneen ja saadun palvelun korvaamiseen. Sen hyödyt ovat voimassa hankkeen koko elinkaaren (20—25 vuotta) ajan, palvelusopimuksen mukaisilla ehdoilla.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos luokan lämpötila on 13 astetta, tila ei ole opetukseen käytettävissä ja palveluntuottajan kuukausikorvauksesta tehdään ennalta sovittu käytettävyysvähennys.

Palveluntuottaja on koko sopimuskauden vastuussa hankkeen oloista ja toimivuudesta.

Elinkaarimallissa on kyse aineellisen pääoman kasvattamisesta ja ylläpitämisestä. Se näkyy julkisen sektorin taseessa kiinteistön kulloisenakin arvona, ylläpidetyn kiinteistön hyvänä kuntona, tarkoituksenmukaisena jäännösarvona sekä luovutuskunnon mukaisina olosuhteina.

Lisäksi on kyse aineettoman pääoman kasvattamisesta ja ylläpitämisestä. Se tarkoittaa turvallista, terveellistä, virikkeellistä ja motivoivaa oppimis- ja opettamisympäristöä.

Elinkaarimallissa ei tilaaja hanki pelkkää urakkaa. Kyse on kilpailullisella neuvottelumenettelyllä toteutettavasta palvelun hankinnasta.

Elinkaarihankkeiden asiantuntijaorganisaatio Inspiran vertailu vuonna 2017 osoitti, että hankkeiden paikallisuusaste eri puolilla Suomea vaihteli 65— 75 prosentin välillä.

Paikallisilla toimijoilla on hyvät mahdollisuudet olla mukana alihankkijoina, jos heidän hinta-laatusuhteensa on kilpailukykyinen.

Väite, ettei missään Suomessa rakenneta elinkaarihankkeita 2 000 euron neliöhinnalla, ei pidä paikkaansa. Kyse on tilaajan toiminnallisten ja teknisten vaatimusten sisällöstä ja niiden vaikutuksesta tarjoushintoihin. Kaupungin budjettiin ei tarjoaja voi vaikuttaa.

Olen Someron kanssa samoilla linjoilla siitä, että investointibudjetin suuruus on tiukahko, mutta kyse on siitä, mikä lopulta on koulurakennusten bruttoneliömäärä. Asia ratkeaa vasta kun tarjoukset on annettu.

Sopimuskauden päätyttyä on tilaajan ja omistajan päätettävä, kuinka hanketta on tarkoituksenmukaista jatkaa, mutta maailma muuttuu niin nopeasti, ettei kannata vetää johtopäätöksiä tilanteesta 20—25 vuoden päässä.

En pidä Someron näkemystä verokertymästä ja sen kohdistumisesta kovin perusteltuna. Ymmärrän kannan ”työn tekemisestä mikkeliläisin voimin” mutta hankintalaki ei mahdollista hänen hahmottelemaansa toimintaa kaupungin tekemänä.

Useat toimijat kykenevät ottamaan 20—25 vuoden vastuita ja riskejä. On oletettavaa, että Mikkeli saa tarjouksia aidolla markkinahinnalla.

Uskon, ettei Mikkelin vetovoima ole kiinni elinkaarimallista vaan siitä, että rakennetaan kouluverkko, joka houkuttelee nuoria perheitä hyödyntämään Mikkelin tarjoamat, muita kaupunkeja paremmat, olot opiskelulle ja työskentelylle.

Esa Kemppainen
senior adviser
Life Cycle Advisers