Mielipide: Kuka kantaa vastuun Mikkelin holtittomista munauksista?

Lähes päivittäin saamme huolestuneina lukea Mikkelin kaupungin tekemistä edesvastuuttomista toimista taloudenpidossa.

En ihmettele, jos kaupunkimme talous on ja tulee olemaan alijäämäinen. Viimeisimpinä vedenpuhdistamo ja professuurihanke.

Kun näitä tulee esille, alkavat tuttuun tapaan selittelyt ja käynnistetään pitkät selvittelyt konsulttien palkkaamana. Kukaan ei ota minkäänlaista vastuuta ja asiat painetaan villaisella.

Miljoonia ja satoja tuhansia vilisee hankkeissa ja investoinnissa, jotka menevät lähes jokainen yli budjetoinnin tai sitten on töpeksitty osaamattomuudella, kuten esimerkiksi Otavan Opiston valtionosuustapauksessa.

Sitten toisaalla yritetään löytää muutaman tuhannen euron säästö koululaisten, lasten ja vanhusten palveluista ikään kuin kattamaan näitä holtittomia munauksia.

Kaupunkiin on muodostunut erikoinen ja kestämätön toimintakulttuuri, jossa johtajaa ei ole ja rellestetään veronmaksajien rahoilla välittämättä siitä, mitä mikin maksaa tai tulevaisuus tuo tullessaan.

Nyt mielestäni jonkun on otettava ja kannettava vastuu, olkoon se sitten valtuusto, kaupunginjohtaja, hallitus, johtava viranhaltija ja tehtävä johtopäätös, että nyt on erottava.

Jos ei osaa hoitaa tärkeintä tehtävää eli taloutta, kuinka voi olla päättämässä ja tekemässä yhteisillä rahoilla kaupunkimme tulevaisuutta?.

Lisäksi kaupungissamme on käynnistettävä sisäinen tarkastus koko konserniin ja tuotava esille kaikki epämääräisyydet kaupunkimme toimissa.

Näiden taloutemme epämääräisyyksien, ylibudjetoinnilla elämisen, sekä avoimuuden puuttumisen on loputtava. Nyt on löydyttävä kuri tähän touhuun!

Uskon ja luotan kaikesta huolimatta Mikkeliin, Etelä-Savon helmeen, puhtaan luonnon ja veden äärellä sekä sen yrittämiseen!

Meillä on voimavaroja ja varoja laittaa juuri siihen mihin haluamme, kun teemme ne yhdessä, aidosti, avoimesti ja tarkalla taloudenpidolla yhteiseksi hyväksi!

Jaana Strandman

erityisopettaja, varavaltuutettu (kesk.)

Mikkeli