Lukijalta: Uusilla avauksilla uutta intoa koulun käymiseen

Muistatteko, rantakyläläiset, enää parakkirivejä koulun alakentällä? Oppilaat kävivät koulua ja opettajat työskentelivät lähes kaksi lukuvuotta väistötiloissa, joissa olot olivat haastavat.

Koulun remontissa ja uudisrakentamisessakin oli haasteensa. Pilaantuneet maa-ainekset viivästyttivät kokonaisurakkaa ja viimeisessä vaiheessa kannettiin huolta kalustehankintojen määrärahoista ja niiden täysimääräisestä käytettävyydestä.

Uuden lukukauden alkaessa on jäljellä enää haalea muisto ja siisti hiekkakenttä uuden koulumme vieressä. Miksi siis muistella menneitä?

Kiitollisena hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja vertailukohtana nykyiseen toimivaan kouluun.

Myös muistutuksena siitä, että vaikka uusia sisäilma-asioita on noussut, on tilanne huikeasti parempi kuin vuosi, pari sitten. Uskomme, että sisäilma-asiat selvitetään samalla tavalla yhteen hiileen puhaltamalla.

Kun uutta Rantakylän koulua lähdettiin rakentamaan, tavoitteena oli olla Suomen paras, ellei koko maailman paras koulu.

Kun lasten ja aikuisten kommentteja kuulee, niistä voi päätellä, että koulun rakentamisessa onnistuttiin hyvin.

Selkeimmin nousee esille yksi sana: innostus!

Monen mielestä uudet tilat ovat lisänneet lasten innostusta koulunkäyntiä kohtaan. Ainakaan kaukana maailman kärjestä ei olla koulurakennuksen suhteen, innostus ja koulunkäynti eivät kovin usein taida mahtua samaan lauseeseen.

Tämä on hieno tulos. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että terveet koulurakennukset ja laadukas perusopetus ovat tärkeitä rakennnusvälineitä kaupungin imagon sekä elinvoiman rakentamiseen.

Kun loistavat olosuhteet yhdistetään innostukseen, alkaa tehdä mieli tavoitella jotain vieläkin parempaa.

Rantakylän yhtenäiskoulun neuvottelukunnan päättyneen lukuvuoden aikana teemana oli kestävän kasvun edistäminen. Ensi lukuvuoden teemaksi valitsimme elinvoimaisuuden.

Tavoitteenamme on tehdä avauksia osaamisen, tutkimuksen ja kehittämisen sekä yritystoiminnan mahdollisuuksista peruskoulussa. Voisiko esimerkiksi koulun ja yritysten yhteistyö olla vielä nykyistäkin parempaa?

Paikalliset yritykset ovat ottaneet tet-harjoittelijoita töihin. Ja nyt kaikki alakoululaisetkin osallistuvat yrittäjyyskasvatukseen, on esimerkiksi Minimikkeli-hanke.

Mutta olisiko mahdollisuus miettiä vielä laajempaa yhteistyötä tai jotain aivan uudenlaista?

Uskomme, että yhteinen ajatus neuvottelukunnan ja koulun muun väen kanssa on löytää vielä laajempi yhteistyö koulun, oppilaiden, vanhempien, yritysten ja järjestöjen kanssa.

Millaista yhteistyö olisi? Emme tiedä tarkasti, ja siksi haastamme esimerkiksi yritysten edustajat kertomaan ajatuksiaan.

Miten koulu oppilaineen tai tiloineen voisi olla mukana auttamassa teitä? Miten sinä kokenut tai nuori yrittäjä voisit olla antamassa takaisin?

Tai miten uutta ja modernia koulurakennusta ja sen ympäristöä voisi käyttää muutenkin kuin oppimisympäristönä päivisin?

Kun koulurakennus on nyt maailmanluokkaa, nostetaan yhdessä rimaa ja rakennetaan vielä parempi yhteistyö koulun, yritysten, vanhempien ja päättäjien kanssa.

Neuvottelukuntana haluamme olla välittämässä tätä viestiä kaikkiin suuntiin ja auttaa tehtävässä omalta osaltamme.

Mikko Laukkanen
varajäsen

Ville Rantala
jäsen
Rantakylän yhtenäiskoulun neuvottelukunta