Lukijalta: Sodan ja rauhan keskus Muistille on laskettu epärealistiset kävijätavoitteet

Mikkelin entisen Päämajakoulun tiloissa avataan 2021 Sodan ja rauhan keskus Muisti. Alkuinvestoinnit ovat noin kuusi miljoonaa euroa.

Mikkelin kaupungin osuus on noin kolme miljoonaa euroa, koostuen pääasiassa kiinteistön muutos ja korjaustöistä. Perustettavan säätiön hallitukseen Mikkelin kaupunki asettaa puolet hallituksen jäsenistä sekä puheenjohtajan.

On hyvä että Mikkeliin ja Etelä-Savoon on tulossa uusi virtuaalinen museo ja tutkimuskeskus sekä noin kymmenen uutta työpaikkaa. Mikkelissä ei ole liikaa kulttuuri- tai matkailutoimintaa edistäviä kohteita, jotka nostavat alueen elinvoimaisuutta. Kustannusarvion ja kävijämääräennusteen tulisi olla ylipositiivisuuden sijasta realistinen, jotta isommilta pettymyksiltä vältytään.

Muistiin odotetaan 35—40 000 kävijää vuodessa, pääsylipun keskihinnan ollessa 12 euroa, kävijämääräennuste on hankkeen vetäjien mukaan alimitoitettu.

Vertailun vuoksi Päämajamuseon ja Taidemuseon pääsylipun hinta on kuusi euroa. Vuonna 2017 Päämajamuseossa kävi 14 679 ja taidemuseossa 11 490 kävijää, joista noin 50 prosenttia oli ilmaiskävijöitä, kuten koululaisia.

Mikkelin kaupungin museoiden lipputulot ovat yhteensä noin 70 000 euroa vuodessa, Muistin odotetaan tuottavan kuusi kertaa enemmän, tämä odotus ei tunnu realistiselta.

Toinen epävarmuus on Päämajatalon sisäilmaongelmat, jonka johdosta rakennuksen koulutoiminta lopetettiin 2013. Vaikka kiinteistöä on tämän jälkeen korjailtu, niin Muistiin varattu rahoitus ei riitä kattamaan koko rakennuksen kunnostusta, eikä poistamaan kaikkia sisäilmaongelmia. Jo pelkkä tietoisuus aikaisemmista sisäilmaongelmista voi aiheuttaa työntekijöissä epämiellyttävän työympäristökokemuksen.

Tämän hetkinen Muistin rahoitussuunnitelma ei kestä sisäilmaongelmien johdosta syntyviä sairauspoissaoloja, Muistin evakuoimista toisiin tiloihin tai lipputulojen jäämistä alle 420 000 euroon vuodessa.

Jarno Strengell
kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu (sd.)
Mikkeli

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Uusimmat uutiset