Mielipide: Keskustan kanta Etelä-Savon soteratkaisuun on kirkas – Hanna Kosonen vastaa Häkkäsen väitteiisiin

Mielipide

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen kritisoi viime viikolla keskustaa epäselkeydestä Etelä-Savon soteratkaisuun (LS 27.8.).

Minua hän puolestaan kritisoi haastattelussaan siitä, että tiede- ja kulttuuriministerinä keskustan soteneuvottelijana toimiessani hyväksyin soten lakiluonnoksen.

Etelä-Savon sotesuunnan valintaan liittyvä keskustelu alkaa mielestäni saada jo varsin erikoisia piirteitä. Ristikkäisiä mielipiteitä asiaan sinkoilee eri suunnista. Keskustan linjan selkeydessä ei kuitenkaan ole sijaa moitteille, vaan se on ollut ja on yhä varsin kirkas. Yhtenäinen Etelä-Savo on keskustan tavoite. Ministeriryhmässä toimiessani ajoin koko ajan tätä yhdessä sovittua linjaa.

Keskusta haluaa, että Etelä-Savossa säilytetään kaksi leikkaavaa ja päivystävää sairaalaa: Mikkelissä ja Savonlinnassa. Se jos mikä on tärkeää maakunnan yhtenäisyydelle, mutta erityisesti asukkaiden saavutettaville palveluille, joista tässä nimenomaan on kysymys.

Keskusta on ainoa puolue, joka on selkeästi kertonut ajatuksensa asiaan. Häkkänen moittii minua lehdessä siitä, että olisin ollut kannattamassa maakuntaa hajottavaa linjaa. Savonlinnassa kokoomuksen suunnalta toisaalta syytetään siitä, että kannatan yhtenäistä Etelä-Savon maakuntaa.

Muiden hallituspuolueiden kantaa ei ole julkisuudessa vielä kuultu.

Kokoomuksella kesti kovin kauan ylipäätään edes kertoa näkemyksensä Etelä-Savon soteratkaisuun. On hyvin omituista, että saman puolueen edustajat syyttävät eri puolilla maakuntaa vastakkaisista asioista.

Selvää on, että kokoomuksessa ollaan kovin erimielisiä maakunnan yhtenäisyydestä. Tärkeämpää minusta olisi kuitenkin tietää, mikä on Häkkäsen ja kokoomuksen näkemys kahden päivystävän ja leikkaavan sairaalan olemassa oloon Etelä-Savon maakunnassa.

Meille keskustassa tärkeää on turvata ihmisten hyvät palvelut. Haluamme, että sekä Savonlinnan että Mikkelin sairaaloiden taso säilyy.

Hallituksessa on viisi puoluetta, ja yhteisen linjan muodostaminen vaatii aina kompromisseja. Sitä, ettei lausunnoille lähtenyt pelkästään maakunnan hajottava vaihtoehto vaan kaksi vaihtoehtoa, voi pitää pitkälti keskustan saavutuksena. Muiden hallituspuolueiden kantaa ei ole julkisuudessa vielä kuultu.

Hanna Kosonen

kansanedustaja (kesk.)

Savonlinna