Mielipide: Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa ei ole enää tilaa Raamatun sanan ohjauksessa eläville seurakuntalaisille

Kerron, mitä yhden tavallisen mikkeliläisen seurakuntalaisen näkökulmasta on tapahtunut viimeisen vuoden aikana Yhteisen leivän jaamme -messuun liittyen.

Tilannetta on käsitelty Kotimaan palstoilla ja Länsi-Savossa.

Lähemäellä on pidetty kuusi messua vuodessa Yhteisen leivän jaamme -nimellä noin kymmenen vuoden ajan. Ne ovat olleet iltapäivämessuja.

Messuja ovat olleet toteuttamassa alusta lähtien Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta, Evankelisluterilainen Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto. Myöhemmin tuli mukaan Lähetysyhdistys Kylväjä.

Saarnan on pitänyt vuorotellen ensin kahden, sitten kolmen järjestön edustaja. Seurakunnasta on ollut pappi ja kanttori, seurakunta on tarjonnut kahvit. Messua on toimitettu perinteisen virkakannan mukaisesti, koska Lähemäellä on vain kaksi miespappia.

Olen käynyt messuissa koko sen ajan, kun niitä on pidetty. Messussa on ollut joka kerta väkeä runsaasti, useimmiten yli sata.

Olen käynyt messussa, koska sinne mennessä voi olla varma, että kuulee Jumalan sanaa oikein tulkittuna. Siellä on kuultu laki ehdottomuudessaan, mutta myös armo, joka lahjoitetaan jokaiselle katuvalle syntiselle.

Nyt messut on päätetty lopettaa. Tätä ennen on tapahtunut seuraavaa:

Seurakunnalta tuli alkuvuodesta 2019 tieto, ettei seurakunta anna kanttoria messuun, eikä tarjoa kahvia. Neuvottelujen jälkeen kanttori on ollut joskus mukana ja kahvit seurakunta on tarjonnut vapaaehtoista maksua vastaan.

Seuraavaksi seurakunta ilmoitti, että messussa on vuorollaan muukin kuin Lähemäen pappi. Haluttiinko messu näin työvuorojärjestelyjen piiriin?

Syksyllä lehdessä oli kaksi kirjoitusta messusta. Kummastakin tuli vaikutelma, että toiminta on vähintään luvatonta, mutta niin on toimittu lähes 2000 vuotta.

Ennen ensimmäistä kirjoitusta oli messussa lehden toimittaja. Jutussa toinen Lähemäen pappi valitti messun pitämisen olevan raskasta.

Meistä seurakuntalaisista on tietysti ikävää, jos meille, lähinnä ”viidesläisiksi” itsemme kokeville suunnatussa messussa on raskasta työskennellä.

Toisessa jutussa kerrottiinkin, ettei Yhteisen leivän jaamme -messuja enää pidetä.

Eikö niilläkin kirkollisveron maksajilla, joilla on ”vanhoillinen” virkakäsitys ja jotka haluaisivat elää Raamatun sanan ohjaamalla tavalla, ole enää kotipaikkaoikeutta seurakunnassamme ja kirkossa? Nyt tällainen mahdollisuus pienenee.

Lähemäen Yhteisen leivän jaamme -messussa oli yhdistelmä; Jumalan sanaan pitäytyvä saarna ja perinteellisellä virkakannalla olevien seurakuntalaisten huomioiminen ehtoollisen nauttimisessa.

Seurakunnassa on erilaisia, eri ryhmille mieleisiä tilaisuuksia, tämä voisi olla yksi vaihtoehto. Nyt seurakuntalaiset, jotka sitä haluaisivat, joutuvat jättämään kirkon, koska perinteisellä tavalla toimitettua ehtoollista ei ole.

Onko niin, että seurakunnassamme saavat kaikki kukat kukkia paitsi yhdet, jotka kitketään pois?

Olen erittäin surullinen vallitsevasta tilanteesta ja päätöksestä.

Kerttu Kurki-Marttinen

Mikkeli