Mielipide: Puupellot tuovat vaurautta ja elinvoimaa

Tanja Hyttinen riepottelee (L-S 6.9.) allekirjoittaneen mielipidekirjoituksia laidasta laitaan.

Kirjoituksesta ei selvinnyt, kuinka paljon hänen taloutensa on riippuvainen metsätalouden tuloista. Joko kantorahatuloina tai palkkatuloina toimenhaltijana.
Jos ei ollenkaan, niin helppo on riepotella.

Aloitin metsätalouden harjoittelijana vuonna 1949. Sitten 1940-50 luvun taitteessa vuoden peruskurssi, jolloin sain muun muassa sisäistettyä itselleni metsätyyppiteorian.

Aina metsässä kävellessäni maapohjan ravinneluokka tulee mieleeni pintakasvillisuutta seuratessa. Opiskeluvuosia lukuun ottamatta metsätalous on ollut leivänantajanani.

Lähde erkani tutkijatovereistaan eri linjoille 1970-luvulla. Hän perusti Pirkanmaalle jatkuvan kasvatuksen koeajoja, joihin minullakin oli tilaisuus tutustua 1970-luvun lopulla.

Koealojen seuranta meni jäihin, koska harsintahakkuiden jäljiltä oli vastaavanlaisia koealoja Suomessa mielin määrin.

Toimessa oloaikana tuli tutkimuslaitoksen raportit säännöllisesti luettavakseni. Eläkepäivinä alan julkaisut ovat tuttuja ja kustannusvertailuja on ollut riittävästi.

Jos teollisuutemme raakapuuhuolto toimisi jatkuvan kasvatuksen periaatteella, olisi monen metsäkoneyrittäjän viimeinen ajoura vallesmanniin päin, tai metsänomistajan kantorahatulo putoaisi paljon.

Olen aiemminkin todennut, että jatkuvan kasvatuksen toteuttaminen sopii määrättyihin, rajallisiin kohteisiin. Puupeltojen selkeät kuviot ovat hyviä peltoja. Tuovat vaurautta ja elinvoimaa koko yhteiskuntaan.

Korjuun ulkopuolelle ovat jääneet valtaosaltaan järviemme saaret, kallioiset rannat ja louheikot sekä pehmeät suot.

Heikki Hyvönen
Mäntyharju