Mielipide: Kuntosali keskustassa tukee liikkumista

Etelä-Savon ammattiopiston tilassa Anni Swanin kadulla on kaupungin kuntosali. Se on ollut erityisryhmien ahkerassa käytössä.

Sali siirrettiin Runeberginaukion puretusta urheilutalosta. Siellä kuntoilevat esimerkiksi Mikkelin Seudun Reumayhdistyksen jäsenet, Sydänyhdistyksen ja Selkäyhdistyksen ryhmät ja monet muut. Salia on alettu kutsua yhdistysten kuntosaliksi.

Olen huolestunut pitkäaikaissairaiden ja eläkeläisten kuntosaliharjoittelun jatkumisesta. Tila ei kuulemani mukaan ole enää syksyllä käytettävissä ja sali aiotaan siirtää Raviradantielle kauemmaksi keskustasta.

Kuntosaliharjoittelu on monille pitkäaikaissairaille keskeinen liikkumisen muoto. Se on merkittävästi edesauttanut reumaa ja sydänsairauksia sairastavien fyysisen kunnon ylläpitämistä sekä henkistä hyvinvointia.

Kaupungin keskustan kuntosali on tarjonnut helposti saavutettavan ja edullisen harjoittelupaikan niille, jotka kulkevat jalkaisin tai käyttävät esimerkiksi rollaattoria.

Jos sali ei enää ole keskustassa, kuntosaliharjoittelu uhkaa jäädä heidän osaltaan pois. Yhdistysten pelkona on myös, että toimivat harjoitusvuorot surkastuvat ryhmän kutistuessa ja kustannukset henkeä kohden nousevat.

Maakunnallisen osallisuusviikon kunniaksi muistutan Mikkelin kaupunkia, että asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista tulee edistää järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja, selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa, suunnittelemalla palveluja käyttäjien kanssa, tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua.

Vielä ei ole myöhäistä kuulla kuntosalin käyttäjiä!

Toivon, että kuntosalille löydetään Mikkelin keskustasta paikka, joka mahdollistaa pitkäaikaissairaiden, vanhusten ja järjestöjen harjoitusryhmien matalan kynnyksen kuntosaliharjoittelun jatkumisen.

Satu Taavitsainen

kaupunginvaltuutettu, Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja (sd.)

Mikkeli