Lukijalta: Kuka meidät pakottaa hakkaamaan metsämme?

Maakuntamme väki vähenee. Olemme tulleet jo alle 144 000 asukkaan. Kato tulee mitä ilmeisimmin jatkumaan myös lähivuosina. Maakunnan tyhjeneminen luo epätoivon ilmapiiriä, kun etenkin nuoret lähtevät pois sankoin joukoin lähinnä työn perästä Etelä-Suomeen tai muihin suurempiin kaupunkeihin.

Maakuntamme profiloituu matkailumaakuntana. Kesämökkejä ja huviloita ovat järvien rannat täynnä. Kesäasukkaita toivomme tänne siis koko ajan lisää. Mikäs täällä on lomaa viettäessä, kun erikokoisia järviä on maakunnan joka kolkalla.

Tähän idylliin sopivat raiskaavat avohakkuut kuitenkin varsin huonosti. Maakunnassa pitäisi hakkuita lisätä, viisaat sanovat, mutta ovat niin väärässä. Väitetään, että puun vuotuinen kasvu on suurempaa kuin hakkuumäärät. Hakkuuaukean reunalla on tuota väitettä vaikea uskoa.

Hakkuiden kannattajien lienee tutkia tarkemmin, mitä avohakkuut saavat metsässä aikaan. Metsä on eläinten ja kasvien elinympäristö, ei ainoastaan rahantekoon valjastettu muka ehtymätön luonnonvara. Kaivosteollisuudella on Suomessa sama harhakuva. Maakunnastamme ja maastamme ei tule tehdä siirtomaata, josta maailma hakee itselle raaka-ainetta.

Tulevaisuus näyttäytyy hyvin synkkänä, jos hakkuista ei voida luopua, koska on pakko. Kuka pakottaa meidät hakkaamaan metsävarantomme? Metsäyhtiöt tahkoavat suurta tulosta, jolla ei ole mitään rajaa. Kemiin suunniteltu megalomaaninen puunjalostustehdas osoittaa hyvin, että metsäyhtiöt ajattelevat vain tuloksentekoa.

Metsänomistajat ja hakkuuketjun ammattilaiset ovat vain välttämättömiä pelinappuloita. Ja Suomen metsillä ja maakuntamme metsillä on vain välinearvo. Surullista tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä osoittavat myös kaikki ne poliitikot, jotka katsovat, että avohakkuita tulee lisätä. Lienevätkö he koskaan käyneet katsomassa ihan paikan päällä, miltä raiskio oikeasti näyttää? Avohakkuut eivät ole kestävää metsänhoitoa.

Tulevaisuudessa Etelä-Savo on Suomen vähäväkisin ja avohakatuin maakunta. On mielenkiintoista seurata, miten kauan Järvi-Suomen helmi jaksaa kiinnostaa mökkiläisiä.

Antti Kivimäki

puheenjohtaja, Pieksämäen kristillisdemokraatit