Mielipide: Otetaan Al-Holin leiriläiset vastaan

Suomi on valmistautunut kuitenkin siihen nyt.

Jos lapsia palautetaan ilman vanhempia, otetaan heidät rakkaudella vastaan. He eivät ole syyllisiä aikuisten virheisiin.

Varmasti heidän äitinsäkin saavat iloita, kun lapset palaavat kuin tuhlaajapoika kotiin.

Minusta suomalaisilla ja heidän lapsillaan on oikeus palata maahan. He eivät välttämättä ole tajunneet silloin, kun ovat lähteneet, mihin joutuivat.

Herra armahtaa ja meillä pitää olla myös rakkautta ihmisiä kohtaan. Meillä ei ole oikeutta tuomita ketään.

Suomi on ennen kaikkea tarkoitettu suomalaisille. Ajatelkaa sen maan ja kaupungin parasta, missä asutte. Hän on säätänyt maamme rajat ja asumisen alat.

Ulkolaisia tulisi auttaa, silloin kun on omassa maassa sota tai muu kriisi tai luonnonmullistukset, mutta periaatteessa heidän tulisi asua omassa maassa ja palata sinne, kun tilanne näyttää hyvältä, mutta ei ole syytä hätyytellä poiskaan.

Eletään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

Sisko Kallio

Otava