Mielipide: Etelä-Savon Energia on pidettävä kaupungin omistuksessa

Sdp:n valtuustoryhmä käsitteli 10.1. ryhmäkokouksessaan Mikkelin kaupungin energiaomistusjärjestelyä.

Sdp:n valtuustoryhmä ei kannata Etelä-Savon Energia Oy:n vähemmistöosuuden myyntiä. Yhtiö tulee pitää kaupungin sataprosenttisessa omistuksessa.

Sdp:n valtuustoryhmä hyväksyy energiatyöryhmän suosituksen mukaisesti Suur-Savon Sähkö Oy:n osakeomistuksen uudelleenjärjestelyt luotettavan pääomasijoittajan kanssa.

Kaupunki omistaa 14 prosenttia SSS:n osakkeista. Valtuustoryhmämme haluaa, että kaupunki käynnistää heti keskustelut ja neuvottelut järjestelyn aikaansaamiseksi.

Sijoittajan valinnassa pitää olla pää kylmänä ja perustaa se faktoihin.

Vuosilta 2018 ja 2019 kaupungin taseeseen muodostuneet 42,2 miljoonan euron alijäämät ovat pääosin kertyneet Essoten sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntalaskutuksen ja Otavian nettilukion valtionosuuden keskeytyksen ja takaisinperinnän takia.

Essoten isoille kuntalaskutuksille ei Mikkeli ole mahtanut mitään. Ihmiset sairastuvat ja vanhenevat tarviten laadukasta hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa. Emme syyllistä Essotea tilanteesta.

Kuntalain mukaan Mikkelin tulee kattaa alijäämät vuoden 2023 loppuun mennessä.

Valtiolta ei ole tulossa helpotuksia alijäämien kattamiseen. Jokaisen tulee tiedostaa tämä ja perustaa ajattelunsa tosiasioille.

Kaupunki on vakavassa päätöksentekotilanteessa. Vastuullista kuntataloudenhoitoa on esittää ratkaisu tilanteesta eteenpäin pääsemiseksi.

Sdp ei näe mahdollisena saada käyttötaloudesta 42,2 miljoonan euron leikkauksia kolmen vuoden aikana.

Se olisi erittäin tuhoisaa kaupunkilaisten peruspalveluille, kuten varhaiskasvatus ja perusopetus sekä kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto-, liikunta- ja työllisyyspalvelut.

Näistä pitäisi leikata 14 miljoonaa euroa joka vuosi. Käytännössä se tarkoittaisi kaikkien ei-lakisääteisten palveluiden lakkauttamista ja lakisääteisten tason rajua laskua.

Suur-Savon Sähkön osakkeiden omaisuusjärjestelyjen jälkeen on huolehdittava vastuullisesti kuntataloudesta vahtien, ettei alijäämää pääse enää kertymään.

Haluan muistuttaa 10 vuotta sitten päätöksenteossa olleesta Esen ja Suur-Savon Sähkön fuusiohankkeesta, jossa Mikkeli olisi käytännössä ilmaiseksi antanut Esen ja verkko-omaisuuden Suur-Savon Sähkölle.

Luojan kiitos, että muutosesitykseni tuolloin voitti. Me vastaan äänestäneet pelastimme kaupungin satojen miljoonien eurojen arvoisen omaisuuden, omat sähkö- ja kaukolämpöverkot.

Edelleen Esestä luopuminen ja fuusioratkaisu olisi kaupungin ja asukkaidemme edun vastainen.

Satu Taavitsainen

Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (sd.)

Mikkeli