Mielipide: Mikkeli tarvitsee myös Työväen näyttämöpäiviä — ne tuovat kaupunkiin paljon väkeä talven hiljaisimpana aikana

Raimo Jenu esitti (LS 28.9. Mikkelin kaupungin ja Työväen näyttämöpäivien välisen kumppanuussopimuksen päättämistä ja siitä säästyneiden varojen siirtämistä Mikkelin teatterille.

Näyttämöpäiviä ja Mikkelin teatteria ei ole syytä asettaa vastakkain. Mikkeli tarvitsee molempia. Ne täydentävät toisiaan.

Sopimuksen ja sen myötä kaupungin avustuksen lopettaminen merkitsisi näyttämöpäivien loppumista Mikkelissä. Kaupungin avustusta on jo leikattu kuten muitakin kaupungin tukemia kohteita.

Työväen näyttämöpäivät tuovat Mikkeliin ihmisiä, joita ei kaupunkiin ei muuten tulisi. Yhden viikonlopun aikana Mikkelissä on teatteriryhmien jäseniä ja katsojia, joista suurin osa tulee muualta.

Vierailijat käyttävät majoitus- ja ravitsemuspalveluita juuri silloin, kun elämme Mikkelissä talven hiljaisia aikoja.

Elämme kuntataloudessa tiukkoja aikoja. Kulttuurin pienten purojen leikkaaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmia. Mikkelin teatteri tarvitsee kaupungin tukea samoin kuin näyttämöpäivät. Talouden ahdingossakin tarvitsemme monipuolista kulttuuritarjontaa.

Mikkelin ei kannata menettää hyvää tapahtumaa. Työväen näyttämöpäivät tunnetaan laajasti nimenomaan Mikkelissä pidettävänä teatteritapahtumana.

Nimi on vuosikymmenien myötä vakiintunut harrastajateattereiden piirissä ja haku avoin kaikille kiinnostuneille.

Hyvästä tapahtumasta kannattaa pitää kiinni. Pieni panos tuo kaupungille moninkertaisen hyödyn.

Pentti Mäkinen

Mikkeli

Luetuimmat