Pyhäpäiväksi: Pitkät pyhät – "Kuolemassa ei ole mitään juhlittavaa"

Pitkät pyhät ovat aina haasteellisia. Joillekin aika käy pitkäksi. Toisilla viikonloppu tuntuu jatkuvan vielä maanantain puolelle. Pyhäinpäivän seutu ei tee tässä poikkeusta. Monille tämä on raskas viikonloppu. Rakkaan kuolemasta saattaa olla vain vähän aikaa. Pahinta on olla yksin muistojensa kanssa. Mennyttä ei saa enää takaisin.

Kuolemassa ei ole mitään juhlittavaa. Silti monen kohdalla kuolema on voinut olla helpotus. Elämän matka on päättynyt sairauteen, joka teki hyvän elämän mahdottomaksi. Jokaisessa hautajaisissa ihmettelen, miten ainutlaatuisen elämän kukin on Luojaltaan saanut elää. Iloitsen, kun poislähteneen muisto on hyvä. Hämmennyn, jopa vihastun, kun kukaan ei tunnu kaipaavan. Tässä elämä kohtelee meitä eri tavoin.

Monessa kohden kuolemaa edeltävään kärsimykseen ja kipuun löytyy apua. Tässä vaiheessa voi unohtaa vanhan valheen; kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Kärsimys ei tee meitä paremmiksi, mutta näköalat kapenevat. Kristityn tehtävä on vähentää kärsimystä maailmassa, ei paeta sitä.

Kuolema on ihmiskunnan vihollisista viimeinen. Emme voi elää niin pitkään kuin haluisimme. Kuolemalla on valtaa myös arjessa. Kuningas Daavid uskoi, että Herra vapauttaisi hänet kuoleman otteesta. Mitä hän sillä tarkoitti? Ehkä masennusta ja toivottomuutta. Tilannetta, jossa elämän ilo ja rohkeus häviää.

Opiskelija pohti elämäntilannettaan. Paljon ylistetyt etäyhteydet olivat vain lisänneet hänen yksinäisyyden tunnettaan. Välttääkseen masennuksen hänen pitää nähdä ja tavata ihmisiä. Nyt tarpeettomia kohtaamisia pitää kuitenkin välttää. Jaan kohtalontoverini mietteet. Yksinäisyydessä pahat ajatukset kasvavat. Kantaako niistä vastuuta kukaan?

Elin alkoholistikodin lapsuuden. Alkoholisti hylkää ensin itsensä, sitten läheisensä. ”Pieni pöhnä” pilasi monet hetket isän ja pojan välillä. Varsinkin juhlapyhät olivat pahimmat. Vasta nyt aikuisena olen kyennyt suremaan menetetty lapsuutta. Vasta nyt uskallan katsoa maailmaa lapsen silmin. Turvallisena ja uteliaisuutta herättävän paikkana.

Pyhäinpäivänä pitäisi kai sytyttää kynttilä. En kuitenkaan haluaisi sytyttää kynttilää vain hänelle, jonka elämä on kerran päättynyt. Haluaisin sytyttää kynttilän myös sinulle, joka tietämättäsi olet valaissut, rohkaissut ja auttanut lähimmäistäsi eteenpäin. Sytytän kynttilän myös rakkailleni, joiden vuoksi haluan nousta aamulla ylös ja tarttua päivään, vaikka en tiedäkään aina mitä tekisin.

Markku Liukkonen

Kirjoittaja on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Haukivuoren aluekappalainen.